Ponkaus kiinnostaa, ja on meillä ihan oikeastikin jonkin tasonen harrastus. Yks kevät osuttiin vahingossa Parikkalan Siikalahden tornille "Tornien taisto" -päivänä... yläritsi oli täynnä vakavia ponkareita, kiikareita, kaukoputkia ja täyskennosia pitkillä putkilla. Myö tyyvyttiin välitasanteelle, mutta ponkattiin sotkelo ja pylkkä... Noissa ponkareissa on vaan mukana tyyppejä, jotka tietää kaiken moottoripäristelyn turhaksi, paitsi sitä, jos pittää ajjaa mahollisimman suurella sitimaasturilla yksin Espoosta Kiuruveelle kattomaan siperiansätkyttäjjää.
Markku tietää asian itekin, mutta jos joku maallikko rupiaa kalenterivuoden aikana tavottelemaan sataa havaintoa, on yks nyrkkisääntö: juhannuksena pittää olla vähintään 85 kasassa. Tuossa touhussa Suomessa alkaa homma hankaloitua tuossa viijenkymmenenviijen kohilla melko lailla, ei ennää mee etteenpäin sattumankaupalla, vaan on osattava kulkeutua tiettyihin paikkoihin ja tiettyyn aikaan. Ja elokuun jälkeen ei oo ennää kolmasossaa vuodesta jälellä ponkauksen kannalta. Ja pieniä sirppiäisiä on vaikee erottaa toisistaan. Helpointa on saada havaintoja tässä yhteydessä aikasemmin mainitsemattomasta lintulajista, jonka tunnusmerkki on "ois voinu olla". Ittesä pettämisestä - missä hyvänsä yhteydessä - voip olla montaa mieltä.
Lykkyä tykö Kovasiinille ja kumppaneilleen; kyllä pöntömmistäkin asioista voip ihminen kiinnostua!
jv
