No hyvän jutun Jaakko kerroit, just näin.
Laitanpa minäkin omani.
Elettiin vuotta -73, kun ostin ekan “oikean” enduropyörän Jawan jälkeen.
Tenhusen Alpolta 175 Jammu, mallia -71.
Kaverin kanssa kovasti reenattiin ja tähtäimenä kevään Päitsi.
Onneks Ape sai meidät ymmärtämään Päitsin vaativuuden aloituskilpailuks ja viisaasti Alpon toimiessa ryhmyrinä siirrettiin tavoite kevään 2-päivän ajoon.
Kaikki oli vierasta, mutta into kova. Investoin pyörään tiukan budjetin ahistamana jopa uuden Dunlopin taakse, sellasen traktorikuvioisen.
Muuten kaikki oli vanhaa ja käytettyä, itse tienatuin rahoin hankittua. Tukea ei tullut edes vanhemmilta.
Kisan lähtö oli Keimolan varikolla. Sieltä Klaukkalaan, Lopelle, Räyskälään ja ties minne. 2 kovaa, opettavaista päivää.
Kerhojoukkueeseen ei Vepen (V-P Salo) kanssa päästy, mutta soolona vedettiin. Tää oli siis joukkue SM.
Jo 1. ek otti miehestä mehut ja muiden vauhti tuli selväksi.
Jossainvaiheessa jonkun nopeamman ajettua ohi, ajattelin, että kovempaa on ajettava ja yritin roikkua kaverin perässä.
Jouheeta nopeaa polkua ja juuri kun tuumin, että nyt kulkee, lähti mopo käsistä. Näinhän se toimii vieläkin... fakta.
Loiva kumpare nopealla polulla, jonka päällä matala maakivi, jonka etupyörä ohitti, mutta takapyörä ei. Armoton takakorkea, lento ja taju pois…..
Makasin selälläni ja kuulin pyörän käyvän jossain lähelläni.
Verta valui ja sattui n. jokapaikkaan. Kypärästä lippa katosi, pyörästä lamppu ja etulokari ja pakoputki vääntyi mittansaverran pakoaukon suulta.
Kaulassa oli haava, otsassa ja nenässä ruhje, mutta muuten tuntui, että ainakin kontilleni pääsin.
Vieressä kuului uuden pyörän ääni, jonka mukaan sain jonkinlaisen suuntiman olinpaikasta.
Ylös, pyörä pystyyn, pakoputken vääntö/ murjominen, käyntiin ja nilkuttaen kohti arvioitua oikeata suuntaa. Saatto vartti mennä, en tiedä….
Huollossa olivat kauhuissaan, mutta laastaria haavoihin ja pyörän oikomista, tankkaus ja matka jatkui.
Päivä meni läpi, mutta vaikeeta oli. … Sanoin etten seuraavalle lähde.
Ryhmyri sano, että se katotaan sitte aamulla.
Aamulla saivat puhuttua himasta matkaan sillä verukkeella, että pyörä on kuitenkin haettava varikolta ja ajettava takasin.
Senverran lihakset pehmeni, että päätin lähteä kokeilemaan ja siitä se taas eteni.
Tuskainen 2. päivä sammuilevalla prätkällä. Tulppia meni ainakin 10, omat ja lainatut/ saadut.
Myöhemmin vasta selvis, ettei tulpissa vikaa ollut, vaan tulpanhatussa.
Peltinen häiriönpoistaja meni lähes aina oikoseen, kun lokasuojattomalla pelillä ajo lätäkköön.
Tuli se toinenkin päivä läpi, mutta kisan jälkeen ajoin pyörän silloiseen liiteriin, enkä koskenut siihen moneen viikkoon. Seuraavan kisankin ajoin vasta -77, sitten jo hieman paremmalla menestyksellä. Päitsiä en koskaan ajanut ja kun se vihdoin -05 oli toteutumassa, meni koipi rikki.
Siihen loppu meitsin ajamiset, ihan pappaharrastetta lukuun ottamatta.
Kisan voitti Sunin Manu, Klinbergin raimo tais olla 2. ja Lankisen Lare 3..
Minä olin luokassani B alle 175cc kunniakkaasti 3., mutta yleiskilpailun viimeinen.
Jihaa !. Luki ken jaksoi ja kuuluuko tällaset horinat edes tälle palstalle, tai osiolle, mutta poistetaan jos jotakuta kirveltää.
Jos joku kirjoittaa vastaavista kokemuksista, luen ainakin minä näitä mielelläni.
