Kirjoittaja Aihe: KALEN 80 V MAANTIEMANTSA  (Luettu 3207 kertaa)

Heinäkuu 18, 2021, 00:14:06 ap
Luettu 3207 kertaa

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
VMPK/Päijät-Hämeen aluekerho on järjestäjänä ja Kalevi Heikkinen toimeenpanijana merkkivuotensa maantiemantsassa sunnuntaina 12.9.2021. Kokoontumispaikka on Messilä Camping Hollolassa Vesijärven rannassa klo 9 jälkeen. Kierrokselle lähdetään klo 10.


Tapahtumaan ovat tervetulleita kaikki historiallisten mopojen ja moottoripyörien haltijat. Reitti ajetaan yleisiä teitä pitkin. Mopojen matka on 70 km ja moottoripyörien 92 km. Orimattilassa Päijät-Hämeen Mobilistien hallin pihassa pidetään tauko. Vanhojen autojen harrastajien aarteita päästän katsomaan. Paluu Messilään tapahtuu klo 13, jonka jälkeen tarjoillaan ilmaista keittoa, kahvia ja täytekakkua.


Klubimme tekee yhteistyötä mopojen ja moottoripyörien omistajien keskuudessa. Tällainen yhteisajelu vahvistakoon pienten ja isompien ajokkien kuskien keskinäistä solidaarisuutta! Osallistumismaksua ei ole. Pinssien ja tarrojen tilaamista suunnitellaan mahdollisuuksien mukaan.


Tarkemman osallistujamäärän tietäminen mm. ruokailun vuoksi olisi hyvä, joten ilmoittautuminen etukäteen on toivottavaa. Jälki-ilmoittautuneet paikan päällä pääsevät kyllä myös mukaan ajeluun.


Tervetuloa!


Kalevi Heikkinen
Saanakatu 14
15840 Lahti
050-3010600
kalentalli@phnet.fi




Ohjeellinen reitti:


Mopot:
Messilä-Motonet-Miekkiöntie-Pennala-Orimattila.
Paluu: Pennalan kautta vanhaa Orimattilan tietä.


Moottoripyörät:
Messilä-Motonet-Miekkiöntie-Pennala-Orimattila.
Paluu: Orimattilan liikenneympyrä-Luhtikylä-
Herrala-Kukonlinna-Hollolan kirkko-Messilä.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 24, 2021, 13:26:44 ip kirjoittanut Kalevi Heikkinen »

Elokuu 08, 2021, 21:49:30 ip
Vastaus #1

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Pinssit ja tarrat on nyt tilattu tekstillä Kalen 80 Mantsa 2021. Niitä uskon olevan tarpeeksi kaikille mukaan tulijoille. Kerään ja luetteloin ilmoittautumisia joka päivä.

Tervetuloa mukaan!

Kalevi Heikkinen

Elokuu 18, 2021, 02:02:07 ap
Vastaus #2

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Jotkut ilmoittautuessaan huomauttavat säävarauksen. Onhan tietysti sateella ikävämpi ajaa kuin kuivassa kelissä, mutta tämä tapahtuma on ainutkertainen. Ajoaikakaan ei ole kovin monien tuntien urakka. Liukasta ei kuitenkaan liene, joten hyvät säänmukaiset varusteet päälle ja mukaan iloisin mielin. Kymmenen vuotta sitten täyttäessäni myös pyöreitä vuosia vastaavassa ajotapahtumassa oli mukana 150 motoristia ja mopoilijaa. Olen pinssien ja tarrojen hankinnassa varautunut nyt suurempaankin määrään päristelijöitä.

Kalevi Heikkinen

Elokuu 30, 2021, 21:27:10 ip
Vastaus #3

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Tänään tulivat tilatut pinssit. Uskon niitä riittävän kaikille mukaan tulijoille mopolla tai moottoripyörällä. Mielelläni ottaisin ennakolta ilmoittautumisia vieläkin enemmän tekemääni luetteloon, jonka lähetän Huimapyörän toimitukseen tapahtuman jälkeen. Tottakai lähtöpaikalla Messilässäkin ilmoittautuneet pääsevät luetteloon. Katkokaa sääennusteita ja varautukaa kelin mukaan!

Kalevi Heikkinen

Syyskuu 03, 2021, 01:20:28 ap
Vastaus #4

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Hetki sitten tulleen tiedon mukaan nyt lauantaina 4.9.2021 klo 8-16 pidetään sittenkin Jokimaan raviradan rompepäivä Lahdessa. Lupakäsittely venyi pitkäksi, mutta tuli kuitenkin. Kaikille halukkaille aarteiden etsijöille ei varmaankaan välity tieto tuosta. Minä olen vanhaan tapaan paikalla rompepäivänä, en kylläkään valkoisella Minilläni, koska se ei ole katsastettu tähän hätään. Otan ilmoittautumisia vastaan Kalen 80 v. mantsaan katetussa Erkkola-mopossani sisääntuloväylän varrella.

Tervetuloa juttelemaankin niitä ja näitä!

Kalevi Heikkinen

Syyskuu 03, 2021, 08:58:22 ap
Vastaus #5

erkki kuparinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 937
  • Kawasaki A 1 R
   Sinullakin on alkanet nämä työpäivat venymään ettei vaan unohtuisi tämä nukkumispuoli. Terv.  Erkki

Syyskuu 04, 2021, 21:30:52 ip
Vastaus #6

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Kiitos asiallisesta huomautuksesta!

Muistan kyllä vielä, millaista oli kunnollinen nukkuminen. Nykyisin kärsin unettomuudesta varsinkin öisin, jolloin olen alkanut paikkailla tyhjän makaamista erilaisin korvikehommin. Sellaisia ovat olleet tallissa käynti, hanurinsoitto, ristisanatehtävät ja nämä kirjoittelut. Toista oli ennen armeijassa, klo 22 hiljaisuus ja klo 6 herätys melko upein sävelin tupien kaiuttimista.

Täsmällisyys on valitettavasti useinkin katoavaa. Onneksi saamme nauttia Huimapyörän täsmällisestä toimitusajasta ilmoitusten deadline-päivämäärineen. Tulkaa siis sunnuntaina 12.9.2021 klo 9:n jälkeen Messilä Camping parkkialueelle. Juhla-ajon jono lähtee liikkeelle klo 10 ja palaa takaisin klo 13 mennessä.

Kalevi Heikkinen

Syyskuu 09, 2021, 18:52:03 ip
Vastaus #7

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Vielä ehtii mukaan ennakkoon ilmoittautumalla. Katsokaa sääennusteita! Pukeutukaa kelin mukaan!

Kalevi Heikkinen

Syyskuu 16, 2021, 01:50:59 ap
Vastaus #8

Kalevi Heikkinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 85
Kiitos kaikille mopoilijoille ja motoristeille, jotka uhmasivat sadepäivää 12.9.2021 osallistumalla 80 v maantiemantsaani. Mukana oli reilusti toistasataa kaasuttelijaa. Ilmoittautuneita oli 151, mutta aivan kaikki eivät päässeet mukaan henkilökohtaisen tai kelin aiheuttaman syyn vuoksi. Kunnioitan jokaisen päätöstä. Kuitenkin kaikki, jotka haluavat suorittaa korvaavan kierroksen yksin tai porukassa omaan tahtiin kotiseudullaan, voivat saada minulta pinssin ja tarran. Niitä jäi vielä varastoon.

Harrasteajoneuvojemme näyttäminen liikenteessä on eräs osa-alue viestinnässämme. Me vaalimme historiallisten ajoneuvojen nostalgista sanomaa esittelemällä kalustoamme laajalle yleisölle näyttelyissä, talleissa ja teiden varsilla.

Kiitos vielä kerran!

Kalevi Heikkinen

 
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 16, 2021, 01:53:43 ap kirjoittanut Kalevi Heikkinen »

Syyskuu 18, 2021, 10:08:36 ap
Vastaus #9

Kalle Korpela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 175
Käyn tällä viikolla ajamassa syksyn viimeiset Kalen kunniaksi koska kertausharjoitukset estivät pääsyn viraliseen mantsaan. No viikon loma oli kyl toisaalta hyvä ja nyt on intoa niputtaa kone ja ajaa tankki tyhjäksi ennen talvisäilöä. Mut hyvä et oli porukkaa ajamassa :D :D :D
Solifer 10 1969 "Laura"