Aihe: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus

[Juha Pohjamo]

Joko on mopot talviteloilla vai vieläkö kausi jatkuu?

Itsellä tuli tänä kesänä oma kilometriennätys, pikkuisen vajaa 11000km.
Ajohalut ei meinannut loppua millään.
Toissaviikonloppuna vielä kaanaan kahinat: 140km kylmässä vesisateessa ja tänä viikonloppuna Lahden messureissu 300km.
Lahdesta kotiin ajaessa sulattelin sormia moottorin kyljessä ja yht'täkkiä totesin, että nyt loppui ajohalut.

Taitaa jäädä trumppa talliin odottamaan talvihuoltoa ja kuljetaan autolla töihin.

[Kai Vuori]

Alle 14K jäi lapiopään kilometrit, viime vuonna 16K. Ei se kilometrien kerääminen tarkoitus ole, niitä vaan kertyy ajaessa.

Lopetin ajokauden jo toistaviikkoa sitten, ei sytytä kylmässä ajelut. Enää.
Rautaperse oli pisin kierros. Enskesälle jo vähän suunnitelmia yli maan rajojen.

[Petri Behm]

Rospuutto hiljentää ajamisen hetkeksi.
Sitten kun maa valkoisena hohtaa ja jää kantaa, niin ajaminen jatkuu.

[Kari Sillanpää]

En ole koskaan varsinaisesti lopettanut ajokautta, homma vaan hiipuu kun alkaa tulla kiintiö täyteen ja kelit surkenee. Säilöntäainetta lisäilen bensaan jo elokuun loppupuolelta, niin onpa sitten valmiina tankissa ja kaasuttimissa, kun eihän sitä koskaan tiedä koska se syksyn viimeinen lenkki heitetään.

Kilometrejä ei mulla huimasti tule, varmaan jäi alle kolmen tuhannen tänäkin vuonna.

[Marko Mauriala 2]

Pientä lenkkiä koitan ajella poutapäivinä. Muutaman kymmenen kilomeriä kyllä tarkenee. Tosin tahtoo kylmällä ilmalla avokypärän sisällä tuulen sopivasti pyörteillessä silmät vuotaa vettä.

[Peter Rulamo]

Keskiviikkona olis vielä lenkki Riihimäelle uutta ajotakkia hakemaan, sen jälkeen en tiedä. Pieniä lenkkejä pääkaupunkiseudulla varmaan ajelen lokakuun loppuun.
Nykyiset tarvittaessa monikerroksiset ajohousut ja takit ovat niin lämpimiä ettei kylmästä varsinaisesti tarvitse yli +5C lämmöissä kärsiä, jos nyt ei ihan rautapersettä lähde ajamaan. Joskus 80-luvulla painettiin huhtikuussa verkkareissa! Se oli viileää touhua. Kerrankin muistan kun ajelin ysisatkulla Joensuusta inttiin Mikkeliin huhtikuussa niin vyötäröstä alaspäin loppui tunto kokonaan. Hampaat löivät loukkua, ei tahdonvoima riittänyt pitämään enää leukoja kiinni, jne. Aika montakin kertaa oli semmoinen meininki.Näillä monikerroksisilla nykyajovarusteilla ei noin käy enää kovin helposti. Jos menis tämä syksy vähän nopeammin kun käy aina kioskin kiertämässä silloin tällöin.

Vajaa neljä tonnia tuli mittariin nykyisellä Hondalla kahdessa kuukaudessa. Siihen sisältyy toki hakureissu Raahesta sekä osanhakumatka Seinäjoen lähelle, niin tuleehan sitä.

[markkukovasin]

"NYKYAJAN NYNNYT

"Kyllä kusisivat nämä nykyajan bomberit ym. housuihinsa, jos joutuisivat
elämään 70-luvun alun. Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille ja
otettiin alle uudet CB Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli ukkoa
kuin pipoa. Tuli "vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla
sorateillä. Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin
tietoakaan alanmiesten keskuudessa. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli
pöpelikkö tutuksi joka jätkälle.

Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon 70-luvun
alussa. Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta
paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat
vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai
"Roisto". Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus
hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon. Mainekaan ei tullut
kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy kirveelläkään. Miestä
piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes jotenkin noteerattaisiin!
Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan lumihankeen oli
arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä koviksena. Oli ne
vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle.

Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen
taitteessa. Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja
anopin vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet
suupieliin. Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista laukkukotkotuksista
puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen virkaa. Gore-texistä eivät
uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan. Mitästä helevettiä, kun
nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli oikein varoissaan saattoi
ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa
toimitti pahvitötterö. Ja lähtöä ei arvottu ihmettelemällä viikkokausia
että sataako vai paistaako. Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka
kusi olisi kaarelle jäätynyt! Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei
pyöristä löytänyt koirienkaan kanssa! Jos halusi musiikkia saattoi henki
huuruten yrittää vihellellä eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan... Oli ne
vaan kovia aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka jätkälle.

Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan
70-luvun alkupuolella. Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin
joutavointiin. Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien
taipaleiden takana oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut
monikaistaisista moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä
kuusikoista, kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada
ajettavakseen kärrytienpätkän. Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut
juuri puhua. Pyörä tuntui joko täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn
paskannetulta lapamadolta. Maavara pyörärievuissa oli olematon. Matalinkin
kanto kääntyi pyörän alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen kivelle oli
pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Myöskään teho-painosuhde ei kehuja
kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai muuten pahat paikat piti ylittää
kantamalla itse koko hemmetin hökötystä. Oli ne vaan kovia aikoja perkele!
Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle.

60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja muut
grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti. Ensinnäkään
ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain isommasta kylästä
tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi. Porukka paisteli
makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa grillin virkaa
toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa hiilloksessa.
Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta pääteiltä saati
pienistä kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan pyörillä kumi ei
palanut kuin nuotioon heitämällä. Eikä pyörien tuning-hiluilla,
viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty. Pyöriä tunattiin
kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli kun
paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle.
Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät
eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa. Ja kun joka jannulla
oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai mökkipahansa
räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat päästäneet jos joku
olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään. Pahimmassa tapauksessa
mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi joka jätkälle.

Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 -luvun
taitetta kusettomin housuin. Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan.
Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu tehty homehtumaan lasikaapeissa tai
pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei ollutkaan että olisi ollut varaa jättää
kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi. Jos jollain oli puolikaan tuntia
ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen tullut pyörän hinkkaaminen tai
kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon tarkastus tai ilman
pumppaaminen vuotavaan takakumiin. Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa
enää rautalangallakaan meni se kierrätykseen; renkaat otettiin
maitokärryyn ja loppu raato heitettiin navetantauslepikkoon. Ei
kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa ihmettelemään värikarttoja tai
tilailemaan harvinaisia osia rapakon takaa. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka jätkälle.

Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään
nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä
paska housuihin palan painikkeeksi! Silloin moottoripyörät olivat
alitehoisia louskuja maastoon nähden ja hengenvaarallisen ylitehoisia
ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa nähden ne olivat halpoja paskoja.
Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus,
luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä. Pyörät olivat
rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen oli käytetty
outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut olivat
järjettömiä! Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista,
hankalaa, vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua.
Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa
henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan luontoa
ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän
itsetuhovietin omaava. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku
tutuksi joka jätkälle."

t. Markku

[Peter Rulamo]

Hieno kirjoitus Markulta Vai onko tuo jostain lehdestä? Kun on lainausmerkit. Joo, onhan nykyään aika fiini meininki 80-lukuun verrattuna. Silloin ostettiin tonninen alle 18-vuotiaana, eikä edes ajateltu mitään ajovarusteita. Kun ne kaikki rahatkin meni siihen pyörään. Verkkarien alle pitkät kalsarit, ja se oli siinä. Nuoruuden verenkierto ja into lämmitti. Takkina oli joku pappavainaan tavallinen nahkatakki, kenkinä lenkkarit. Eikä autot jarrutelleet joka linnunpöntön edessä tiellä, silloin mitään jarrua ajaessa painettu vaan kaasua. Onhan tää nykyään erikoista kun tonnista varten täytyisi olla 24-vuotias tai jotain, mutta auton rattiin ollaan laskemassa 15-vuotiaita. Menee aika kummalliseksi.
Se kusentulo loppuu sitten kun se loppuu, jos loppuu, ei sitä ennalta kannata murehtia.

[markkukovasin]

Joskus olen kateellinen-etenkin tämän alkuperäiselle kirjoittajalle.

Lainaahan tämä on...Mutta miksi ei hyvää lainaisikaan?

t. Markku

[markkukovasin]

Joo..hehe...

Itse ostin ensimmäisen pärräni muistaakseni syksyllä -70.

Mutta vasta -71 sain sen kortin ja pääsin ihan laillisesti
tielle kurvaamaan...sitä ennen..no joo. Ajotakkina oli erään
kaverin faijan navettatakkina ollut Friitalan lyhyt nahkapusero-se
muuten oikeasti haisi paskalle vielä parin vuodenkin päästä-vaikka roikkui
sen yhden talven ulkona lipan alla...Sitkeessä oli.

Kypäränä alkuun broidin Setadium-siihen piti jossain kohdsassa maalata
se Easy Rider-jenkkilippukin.Ajokenkinä jatsarit...kourassa rukkaset.
Ja housuina mitä nyt sattui kaapista löytymään...

On tässä kerinnyt  näkemään ja kokemaan.Mutta kus tulee sentään
vielä hallitusti...miltei silloin kun haluaa.

t. Markku

[Rauno Härkönen]

Niin, sen ajan ajoasut.... 

Nyt on kävelevä ilmapuntari, joka helvetin niveltä ja lihasta kolottaa kun kelit muuttuu.... 

[Esko P. Lehtinen]

 Eilen kävin paikallisessa Citymarketissa ja vaatetangossa roikkui keltaisia ja punaisia sadeasuja.  Ei näyttänyt kuitenkaan olevan Rukan tekemiä.


Vaatetangon päällä oli iso mainos, jossa luki UUTUUS, olivat prikulleen samanlaisia, mitä silloin 70-luvulla päällemme kiskottiin sateessa.

[tuomo jylha]

Onko muut huomanneet saman, mutta ainakin omalla kohdalla ajokaudet on lyhentyneet iän myötä, vaikka ne ajoasusteet on parantuneet huomattavasti sen 80-luvun. Ja siinä samassa on vähentyneet myös vuosittaiset ajokilometritkin.
 Ajokauden aloitus ja lopetus. Tänä keväänä aloitus tais olla toukokuun alkupäässä, ja lopetus tuossa syyskuun 10 pv:n kohdalla? Väliin mahtui pari viikkoisia jolloin ei tullut koskettua pyörään ollenkaan, muiden kiireiden ja myös muiden harrastuksien takia. Ja osittain myös siksikin kun joskus ei vaan kiinnosta mp:llä ajot? Välillä se kiinnostaa enempi, välillä taas ei. Vajaa 2000 km tuli tänä kesänä mittariin. 90-luvun puolivälissä oli muutaman vuoden väli ettei ollut mp:tä ollenkaan, ja sen jälkeen ajohalut oli taas palanneet. Pieni tauko teki hyvää, tähänkin harrastukseen?
 Joskus käynyt mielessä että vaihtaisi noista sotanorsuista enskaan, ja sitten voisi kulkea muitakin kuin pikiteitä ja ajokausi pitenisi. Antaisiko se uutta kipinää, vai katoaisiko kokonaan? Vaan saattaahan se olla niinkin että eihän enää tällein vanhemmiten ja mukavuuden haluisena viitsi kumminkaan lähteä syksysateilla ja pimeällä ajelemaan, olipa alla mikä pyörä tahansa? Näillä eväillä mennään nyt kumminkin talven yli ja katellaan taas keväällä uudestaan että millä, miten ja milloin?
 Velipoika myi pyöränsä pois muutama syksy sitten, kun sai sinä viimeisenä ajokesänään kokonaista 100 km täyteen. Hitaasti hiipuen.
 No, siinä vaiheessa se on ehkä jo viisain teko?

 Toivottavasti ei itselläni kokonaan väsähdä, ja lämmin kevät aurinko sytyttää taas ajohalut. Syksysateet ja kylmät ei sytytä ajohaluja.

[Peter Rulamo]

Itse 49vee ja tänä kautena tuli noin 11 000km, josta vajaat 4000km kaksipuolikkaalla. Toisaalta painin eri sarjassa, kun mulla ei kantakaupungissa asuvana ole autoa, eikä olisi käyttöä sille muutenkaan. Se lisää kilometrejä pyörän päällä kun paljon on ihan sellaista asioidenhoito-ajoa. Jos käyn vanhan äitini luona, ainoa vaihtoehto on pyörä. Jos käyn Motonetissä, ainoa vaihtoehto on pyörä, jne. Jos ei tuntikaupalla busseilla vaihtele ja junnaa. Jos haluan kesällä kaupungista ulos tuulettumaan, maalle, niin ainoa vaihtoehto on pyörä. Sitten löydän yhä välillä mielenkiintoisia paikkoja missä haluaa käydä, kuten tämän kauden aikana esimerkiksi Brändö ja Rosala. Ainoa vaihtoehto mennä pyörällä. Siinä niitä kilometrejä tulee. Loppujen lopuksi aika vähän tulee sellaista ihan päämäärätöntä ajelua, jonkin verran, ehkä kolmasosa. Yleensä se on joko asioidenhoitoa tai pyrkimistä jonnekin paikkaan. Toki nautin pyörällä niistäkin matkoista toisella tapaa kuin julkisilla nauttisin.

[tuomo jylha]

Itse 49vee ja tänä kautena tuli noin 11 000km, josta vajaat 4000km kaksipuolikkaalla. Toisaalta painin eri sarjassa, kun mulla ei kantakaupungissa asuvana ole autoa, eikä olisi käyttöä sille muutenkaan. Se lisää kilometrejä pyörän päällä kun paljon on ihan sellaista asioidenhoito-ajoa. Jos käyn vanhan äitini luona, ainoa vaihtoehto on pyörä. Jos käyn Motonetissä, ainoa vaihtoehto on pyörä, jne. Jos ei tuntikaupalla busseilla vaihtele ja junnaa. Jos haluan kesällä kaupungista ulos tuulettumaan, maalle, niin ainoa vaihtoehto on pyörä. Sitten löydän yhä välillä mielenkiintoisia paikkoja missä haluaa käydä, kuten tämän kauden aikana esimerkiksi Brändö ja Rosala. Ainoa vaihtoehto mennä pyörällä. Siinä niitä kilometrejä tulee. Loppujen lopuksi aika vähän tulee sellaista ihan päämäärätöntä ajelua, jonkin verran, ehkä kolmasosa. Yleensä se on joko asioidenhoitoa tai pyrkimistä jonnekin paikkaan. Toki nautin pyörällä niistäkin matkoista toisella tapaa kuin julkisilla nauttisin.

Juu, se varmasti vaikuttaa mp ajoihin jos ei ole autoa. Meillä on pihassa kolme autoa joista kaksi ympäri vuotisessa käytössä, eli jos keli näyttää yhtään siltä että vettä ilmassa, niin autollaanhan sitä mennään.
 Omat mp ajelut on lähes kokonaan olleet nykyään joko niitä päämäärättömiä ajeluita, tai pikku lomareissuja. Ja jonkin verran niitä päämäärättömiä ajeluita tulee tehtyä myöskin kesäautolla, eli osa niistäkin ajeluista on sitten pois noista mp ajeluista.
 Ehkä on vähän liikaakin noita hupiajelu vermeitä, kun ei aika ja mielenkiinto riitä niihin kaikkiin, ja kun on vielä tuota mökkeilyäkin, kalastelua, tätä okt:n kanssa puuhastelua, ynnä kaikkea muutakin just kesäaikana, sillä vähäisellä vapaa-ajalla. Että eipähän sitä juuri muuta kerkeä enää touhutakaan?