Vappu on nyt juhlittu kuka milläkin tavalla. Lahdessa paikallinen tunnettu mopokerho Samoha järjesti oman vapputapahtumansa nimellä Nenät punaisiksi. Reitti kulki Lahden torin kautta satamaan. Pääsiäisen aikaan ajellaan samainen reitti nimellä Munat sinisiksi. Ajellessani Minilläni myös tuota lenkkiä huomasin eräässä keskustan kadun kulmassa ulkomaalaisen näköisen miehen, joka kannatteli väkijoukon keskellä valtavaa tankoa Ukrainan, EU:n ja Suomen lippuineen. Edessään hänellä oli iso kyltti, josta ennätin lukea sanat: Venäjä murhaa ukrainalaisia ja Putin on mulkku. Meillähän on sananvapaus kuten myös mainonnankin. Ehkä vappuna voidaan hymyillä hieman rivommillekin julkisille tulkinnoille.
Ensi viikonvaihteessa 6-7.toukokuuta on Lahden messukeskuksessa tunnettu ja arvostettu Classic Motorshow-näyttely. Minun osastoni on A-hallissa nimellä Mopo monessa mukana. Samalla alueella on myös useita kaksipyöräisiä esillä. Myös VMPK:n osasto on siinä lähellä. Päijät-motoristit kerhona on jälleen järjestelyvastuussa tuosta osastosta. Tulkaa juttelemaan! Tapaatte varmasti monia tuttuja vuosien varrelta.
Classic Motorshow-osastollani otan vastaan ilmoittautumisia Vesijärvi-kierrokselle, joka ajetaan aina kesäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Tänä vuonna tuo päivä 4.6. on myös Puolustusvoimain liputuspäivä paraateineen. Toivon, että meidän 3-4 km pitkä mopojonomme on oman paraatinsa arvoinen. Älkää pilatko tunnelmaa! Ajakaa kurinalaisesti jonossa, vaikka kuinka kutkuttaisi kaasukouraa tuottaakseen muille ehkä ärsytystäkin takapuolen alla pärskivistä hevosista. Niitä on kenties kotitallissa jo ennakkoon piiskattukin.
Motorshow-näyttelyssä minulla on mukana myös kirjaani Kahvakouran kertomaa. Jos et ole nähnyt vielä sitä, tule selailemaan sen sivuja.
Kalevi Heikkinen