Kiitokset kuvien kehuista kaikille niitä esittäneille; aina ne lämmittävät mieltä!
Jokunen sana kuvaamisesta harrasteena ja kuvien laittamisesta esille. Juusela tuossa laittoi kuvia kurkiparista kotiniityllä, ja ikäänkuin pyyteli anteeksi kuvien laatua. Mietitäänpäs, miksi kuvia laittaa esille esimerkiksi tänne palstalle. Kuva on viestintäväline, sillä kerrot jotakin.
Voit kertoa, että meidän niityllä oli kurkia, tai ensimmäiset kevään kurjet tulivat tänään. Kuvalla on dokumentaarinen arvo, jos siitä jotenkin lajin tai tilanteen tunnistaa, riippumatta kuvan visuaalisesta tai teknisestä laadusta.
Kuva voi olla kaunis, mieltä rauhoittava. Esimerkiksi harmaat kurjet vihreällä niityllä on aika harmooninen, rauhoittava näkymä. Ei siinäkään ole suurta merkitystä, erottuuko jokainen höyhen erikseen tai kulmakarvat.
Voit tietysti kertoa myös, että olet sijoittanut tuhansia euroja kameroihin, ja lisäksi osaat käyttää niitä. Tämä voi olla iso arvo, mutta tuskin muille kuin itsellesi...
Laitanpa muutaman esimerkin omista tuulihaukkakuvistani.
Siinä tuulihaukan poikanen kököttää pihapuussa, kuvattu makkarin ikkunan läpi ja aivan viistosti. Kuva on suttu, siitä näkee haukan, tunnistaa poikaseksi, lajin tunnistaminen on jo niin ja näin. Mutta se on dokumentti siitä, että meidän pihalla kävi haukanpoikanen, tai aikaan sidottuna dokumentti siitä, että haukanpoikaset ovat lähteneet pesästään.
Sitten seuraava kuva.
Tämä kuva on suoraan kameran tuotoksena, ilman mitään jälkikäsittelyä. Olen onnistunut liikkumaan aika lähelle haukkaa (kuvan EXIF-tiedoissa tarkennusetäisyys 26 metriä), jossa asiassa tosin päätöksentekijä on haukka, en minä, salaa sitä ei lähesty kukaan. Olen onnistunut ottamaan hyvän tuen, ja saanut kohtuullisen lähelle oikein valotetun ja tarkennetun kuvan linnusta.
Sitten sama kuva käsittelyn jälkeen. Rajattu, oikaistu, säädetty kontrastia useasta eri säädöstä, valotusta sekä koko kuvasta että erikseen linnun naamasta, korjattu tarkennuksia, poistettu kohinaa, säädetty valkotasapainoa, eli käytetty aikaa runsaasti.
Nyt olen jo varsin ylpeä tästä kuvasta. Järjestelmäkameran ostin viisi vuotta sitten, aika kovasti olen opetellut, ja päässyt tälle tasolle. Kamera maksoi silloin 700, tuo objektiivi vähän yli tonnin, ja lisäksi on 400:n telejatke välissä. Ja ammattitason kuvankäsittelyohjelma tietsikassa. Kaikkiaan kuvausvälineisiin olen varmaan sijoittanut jotain viiden ja kymmenen tuhannen euron väliltä. Käsittämätön summa monen mielestä, esimerkiksi meidän rouvan. Parhaat ammattitason rungot maksavat noin 8000 euroa, lintukuvaukseen kevytsingon kokoisen valovoimaisen teleobjektiivin saanee noin 15 tuhatta luokkaan... käsittämättömiä summia minun mielestäni.
Niinkuin sanoin, olen varsin ylpeä tuosta haukkakuvasta. Valokuvapalstan kuvaajista moni katsoisi tuota kuvaa kameran takatöllöltä sekunnin, ja painaisi punaisen roskakorin kuvaa; ei ole terävä, ei ole mitään erityistä, lintu pönöttää kuin patsas, sekava ympäristö ja tausta.
Mitäkö yritän sanoa? Kaikki on suhteellista. Laittakaa kuvia esille, jos yhtään siltä tuntuu.
Hienoa olisi, jos kuvista suurentamalla näkyisi linnun silmässä heijastuksena kuvaaja ja vielä tunnistettavana. Juusela kertoi etäisyyden kurkiin olleen muutamia satoja metrejä. Jos lohduttaa, niin voin kertoa isojen poikien kertoneen, että on siinä kohtaa sama, vaikka olisi se sadantonnin kuvauskalusto; ilman väreily jo poistaa terävyyttä tehokkaasti, eikä siihen auta mikään kamera eikä käsittely... Ammattimiesten esille menevät kuvat on enimmäkseen otettu sillä lailla teennäisesti, että taataan riittävän lähelle pääsy ruokinnoilla, tehdään siihen viereen piilokoju. Sitten myydään vielä kuvausmatkoja turisteille siihen kojulle. Ja kotkan laskeutuessa ruokinnalle innokas italialainen turisti huutaa "kato kotka", ja lintu lähtee ennenkuin kukaan ehti ottaa kuvaa... tai ne kotkat eivät vain sinä päivänä tule, ei niitä voi pakottaa.
Kaikki on suhteellista. Laittakaa kuvia esille, kaikilla kuvilla on tarinansa. Kuvien tekninen laatu on tarinoista katoavin, ajan kuluessa paraskin kuva muuttuu tusinatavaraksi tekniikan kehittyessä, mutta monen kuvan dokumentaarinen arvo vain lisääntyy ajan saatossa. Linnuistakin, mutta etenkin ihmisistä ja tapahtumista.
toivoo jaakkovaakko
