Sillon kun jäärattaa ajettiin kilpailuissa niillä viistopäänastoilla; pyöreä nasta, melko pitkä vielä, viistetty jollain rälläkälle noin 45 astetta, niin sitkeellä ja ehjällä syksyisellä järvenjäällä loppu kallistusvara sen ajan rossipyöristä, pito oli hirmuinen. No, ei se ajettu jäärata ihan yhtä ehjää jäätä tietysti tarjonnut, mutta oli pitoa siinäkin. Mistä sitten seurasi, ettei ne nastat oikein halunneet siellä kumissa pysyä eikä pystyssäkään. Liiman kanssa niitä turattiin, ihan Aralditia väliin. Sen nastan jos sai niin syvälle, että alin laippa oli vähän kudoksessa, ei lähtenyt heti kaatumaan; tais jotkut porata läpi ja laittaa toisen, halkileikatun sisäkumin estämään sisäkumin puhkeemista. Niillä oli hienoa ajaa, vauhtilaji oli jäärata, mutta aika lailla joutu kisakuskit rahaa laittamaan renkaisiin, ei se paras pito kovin pitkään renkaissa kestänyt, kun nastat alkoivat kallistua rei'issään. Heinäahon Ilkka oli varmaan yksi guruista noita renkaita tekemään silloin. Pyörien kulkupuoli oli myös noilla pidoilla arvossaan, Korhosen Pena kokeili yhtenä vuonna TT-Yamahan konetta - muistankohan oikein että kolmepuolikasta vielä - Bultacon runkoon viriteltynä. Meni muuten suorilla melkoista haipakkata, vaan ei tainnut olla ihan helpoimpia ajettavia se, siis ilmajäähy ja läpätön kone eli melkosen kapeella kierrosalueella toimiva.
Saattaa ne ruuvinastat jaavan renkaissa kestää jopa paremmin kuin mönkkärin? Jos nastat ovat reilusti renkaan ulkopuolella, pitävät polanteella mukavasti, mutta ovat asfaltilla aika venkulat ajettavat, arvelen tai muistelen...
jaakkovaakko
