Kirjoittaja Aihe: Tulipa ostettua ja saatua liikenteeseen -72 Suzuki A95  (Luettu 440 kertaa)

Syyskuu 28, 2024, 18:03:20 ip
Luettu 440 kertaa

Tuomas Hosia

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 16
Minulla oli jo ennestään 2 samanlaista projektia ja kun ei kumpikaan tunnu valmistuvan (liikaa kaikkea taas), niin ostin sitten valmiin museopelin viime keväänä ja tuossahan ei ollut muuta varsinaista vikaa kuin että kaasuttimen pääsuutin oli pitkän seisonnan jäljiltä tukossa ja akku puuttui, ei vain ehtinyt selvittää ennenkuin nyt vasta syksyllä.

Mukana tuli pari runkoa hiluineen ja muuta sälää (niistä myynti-ilmoitus foorumilla), ainakin osa pitää hukata johonkin.
Hauska moponkokoinen vimpain, jolla päristelee kaupungissa ja pienillä maanteillä ihan kivasti, kulkee suunnilleen 80 vähän läskimmänkin äijän alla, mutta isommilla teillä jää jalkoihin, joten sinne ei ole asiaa. Syksy vaan yllätti, joten pisimmäksi matkaksi tänä vuonna jäi kotoa tallille, kymmenkunta kilometriä.
Talvella pitää ainakin vaihtaa öljyt laatikkoon ja etuiskareihin sekä koittaa putsata nopeusmittaria, se kääntyy todella tahmeasti eikä pysy perässä edes tuon kiihtyvyydellä. Ihan kaikki ponit eivät ole kotona, tuon pitäisi kiihtyä hiukan paremmin ja kulkea ~95 (siitä mallimerkintä, ei kuutiotilavuudesta?), mutta saa nähdä jaksaako tehdä asialle mitään.

Kytkinvaijerista on nippu säikeitä poikki, se menee myös vaihtoon. Vielä toimii, mutta katkeamisvaara on ilmeinen. Kytkin myös irroittaa todella ylhäältä että joko säätöä tai kytkinlevyjen vaihtoa on tiedossa.

Nakkilan Pyörä ja Mopo näemmä pitää varaosaluetteloa tarjolla, joten sieltä saa kulutusosia, suorastaan helppoa.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 28, 2024, 18:06:12 ip kirjoittanut Tuomas Hosia »
Suzuki A95*3, Kawasaki GPX750R*2, Tunturi Maxi

Syyskuu 28, 2024, 18:07:43 ip
Vastaus #1

Tuomas Hosia

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 16
Kuva ei yrityksellä 1 näkynyt, lisätty liitteeksi ja nyt näkyy.
Akun puute tässä laitteessa tarkoittaa myös sitä että jarruvalo ja vapaan merkkivalo eivät toimi. Varsinkin jarruvalo on taajamassa kokolailla tarpeellinen laitos, joten akku käytännössä pitää olla.
« Viimeksi muokattu: Syyskuu 28, 2024, 18:09:19 ip kirjoittanut Tuomas Hosia »
Suzuki A95*3, Kawasaki GPX750R*2, Tunturi Maxi

Lokakuu 02, 2024, 04:08:05 ap
Vastaus #2

Tuomas Hosia

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 16
Nopeusmittari herkistyi ihan toimivan oloiseksi putsauksella ja samalla sai irronneet merkkivalojen linssit liimailtua takaisin. Mittari on näemmä ollut ennenkin purettuna, varmaan samasta syystä.
Suzuki A95*3, Kawasaki GPX750R*2, Tunturi Maxi