Palataanpas politiikkaan.
Osaisittekos kuvitella sellaisen - siis hypoteettisen - tilanteen, että nyt presidentiksi ehdolla olevista kahdeksasta henkilöstä yksi ei jostain syystä olisikaan mukana, ja meidän pitäisi valita joku jäljellä olevista seitsemästä ehdokkaasta presidentiksemme.
Joukossa olisi yks täyskaheli, yks täyspelle, ja viis täysin onnetonta... ja niistä joku olisi sitten valtiomme keulakuva, tapaisi muiden maiden vastaavia, edustaisi maatamme - puolisoineen - toimisi puolustusvoimain ylipäällikkönä ja tuollaisena arvojohtajana. Hänellä pitäisi olla kuitenkin auktoriteettia - vaikutusmahdollisuuksia - muun poliittisen johdon suuntaan, kykyä laittaa muu johto ruotuun, jos peli äityy liian villiksi. Vaikka muodollinen valta on kaventunut, ei kai se sentään ihan sama ole, kuka keulakuvana paatissamme on?
No, ainakin toistaiseksi olemme paremmassa asemassa kuin Yhdysvaltojen äänestäjät viime vuonna - joutuivat valitsemaan täyskahelin ja täysonnettoman välillä...
Sata vuotta sitten, kun juuri itsenäistyneen Suomen poliittista johtoa muodostettiin, oltiin minun mielestäni paremmassa tilanteessa. Vastuunkantoon oli useita mahdollisia ja kyvykkäitä henkilöitä houkuteltavissa, ei ollut ehdokkaina umpitolloja eikä -pellejä. Vai onko aika ja se, että asioita on vain lukenut siloitellusta historiankirjoituksesta, johtanut minut väärään uskoon?
Vai onko nyt vain kysymys siitä, että oikeat ehdokkaat - siis presidentin tehtäviin pystyvät - eivät lähteneet mukaan kisaan tilanteessa, missä lopputulos näyttää etukäteen selvältä? Eli jos lähtötilanne olisi normaali ja todellinen vaali, kykeneviäkin ehdokkaita olisi joukossa?
jaakkovaakko
