Part #2
Seuraavana aamuna kärryn kuomu auki mopo edelleen liinoissa kiinni ajattelin että olisko nyt vit*"*u kuitenkin pitänyt jättää väliin . Öljyläikkä koneen alla suurin ketutuksen syynä. Noo pannu kahvia naamariin ja uusin silmin tarkastelemaan ostosta ja toteamaan että ei tätä kukaan pakottanut ostamaan. Joten laite alas kärristä ja koeajolle. Jotenki. Kaasari booas enemmän ku edellisenä päivänä eikä mopo oikein menny mihinkään. Se ei haitannut sinänsä kun olin jo päättänyt heittää mäkeen sen uuden 17mm kopiobingin joka tapauksessa. Vähän pidempi koeajo ja sitten alkoi tapahtumaan. Ensin katosi valot. Sitten alkoi rapina ja ripinä kuulumaan sieltä täältä. Lopuksi jalkatapit kääntyi ylös alaisin. Kulkurin tallille ja totesin että JOKA AINOA PULTTI JA MUTTERI oli suullilleen sormi tiulluudessa. No työkalut käteen ja kiristelemään. Sitten valojen kimppuun. Ledipolttimot heitin roskiin ja lankaversiot tilalle. Ei syty. Hetken ihmettelin ja hemputtelin johtoja niin välillä välähti valot---> maadoitusjohdon pultti sormitiukkudessa. Jo paloi valot. Seuraavaksi öljyvuodonnkimppuun. Paljastui että magneeton takaa stefa oli lähes pois paikaltaan!! Olisko ylisuuri kaasari pullauttanut tiivisteen pois paikaltaan täydellä kaasulla?? Muuta en keksi kertakaikkiaan??
Uuden seisontajalan, takahaarukan puslat, oikean mallisen kytkinvaijerin tilasin ja asensin. Rompetorilta löysin alkuperäisen kaasarin, putsarin ja kumikaulan. Etulokarin naarmut hioin ja lokari maalattiin. Numerotarrat liimattiin katteisiin.
Nyt mopo on mielestäni museokunnossa. Tiedän että tätä ei olisi ollut mikään pakko ostaa mutta välillä tunne vie mukanaan ja näin tässä ehdottomasti potentiaalin. Olisi tasan varmasti tullut kalliimmaksi ostaa muutaman satasen aihio ja tehdä siitä tällainen mikä tämä nyt on. Loppupeleissä kovin paljoa rahaa ei tarvinnut loppuhiplaamiseen käyttää ja tämä nyt jokatapauksessa on mitä suurimmalla todennäköisyydellä loppusijoituspaikassaan niin kuka näitä laskee

. Laitan kuvia kun osaan pienentää niitä niin että tämä huomio ne .
Lopuksi vielä. En siis mitenkään ole tälle herrasmiehelle huonona mikä mopon minulle myös. Tosiaan pakkohan minun sitä ei ollut ostaa ja ihmisillä vaan voi olla erilaisia käsityksiä mikä on täydellisesti entisöity ja mikä ei .
End of #2