Herkkupaikka sorvata vähän laajempi sosiologinen analytsi. Moottoripyöräilyn kulttuuri on muuttunut puolessa vuosisadassa, keskiluokkaistunut ja kulutusorientoitunut enemmän. Joskus aikanaan oli normaalia että ostaja ajaa pyörän kotiinsa, nyt sitä pidetään erikoisena eikä myyjä ole valmistautunut siihen. Kun ostaa pyörää niin nykyään täytyy erikseen mainita, että en ole pakettiautoilija. Siihen on kaatunut moni kauppa, myytävä pyörä pidetään yhä harvemmin ajokunnossa vaikka muuten olisi vaikka museokilvissä. Ilmoituksessa saattaa lukea "loistava alkuperäiskunto", mutta saattaa olla että ajokuntoa ei ole. Ei osata/haluta käyttää kaasareita tyhjäksi tai laittaa pienkonebensoja tankkiin, jos pyörä jää pidemmäksi aikaa seisomaan. Toki jos ei pienkonebensaa pumpusta saa, niin sitä täytyy ostaa Motonetistä ja se maksaa muutaman kympin. Ei tartte sitten myydä halvalla, kun ei ole tukossa. Aikanaan lähtökohta oli, että ajokunto on priimaa kun pyörää myydään. Muusta ei niin ollut väliä. Selkeät projektit erikseen.
Porukka haluaa vain ajaa, huoltaminen ei kiinnosta eikä pyörä kiinnosta teknisesti. Yhä useampi myyjä ei tiedä pyörästään juuri mitään, on vaan ajellut sillä. Palveluiden käyttämisestä, palveluiden kulutuskulttuurista on tullut normi. Moni keskiluokkainen ei halua samaistua moottoripyöräilijäksi, vaikka ajelee. Puhuu "mopoilusta", etäännyttää itseään huumorilla prätkäkulttuurista, sen menneestä rahvaudesta. Autoton motoilija alkaa olla harvinaisuus, ennen hän oli normi. Prätkä on nykyään vain monelle lelu, liikkuminen paikasta toiseen ei ole sen varassa millään lailla. Tämän kulttuurisen muutoksen yllä viranomaiset kaartelevat kuin petolinnut raadon päällä taivaalla. Jos puolustus pettää, niin isketään jaolle. Näin ollen vahvin suoja korppeja vastaan olisi harrastus, joka säilyttäisi edes osan juuristaan. Kaikki ajassa vääntää kyllä toiseen suuntaan. Pyörät alkavat olla jo niin nintendojakin, että puhutaan ihan eri vehkeistä kuin joskus 70-luvulla. Joo. Päivän pläjäys.