28.6-20
Askola city/ ATV puisto.
Reilu 30 ukkoa, toki joku nuorempikin, lähti juhlistamaan Lexan, toisen ratamestarin nimipäivää.
Parhailla kuskeilla oli vielä rouvat mukana.
Lämpöä oli etelään antavilla rinteillä kyllin ja hikeä pukkas.
Oma kolmen päivän nesteytys onnistui kohtuu hyvin, eikä sitä itselleni tavallista -bläkkäriä- tullut.
Black out on sellainen elimistön energian totaalinen loppuminen, jollaista EI kannata hankkia.
Myös ajettujen kierrosten välillä, tai jopa kierroksen aikana nautittu ravinto auttaa.
Banaani ja juotava jogurtti on hyvä yhdistelmä, lisäksi vesipullosta hörppyjä tasatahtiin.
Mulla meni hiukka alle 2 l kahdella rundilla.
Metsään. Hyviä jaksoja sopivan mukavilla korkeuseroilla, jonka ko. alue tarjoaa.
Jaksomestareilla pitää olla silmää näiden toteuttamiseen ja vanhojen jaksojen seurailu onnistui.
En ajaessa näitä mieltänyt helpoiksi, mutta kun Petterin nopea tulospalvelu toteutui, oli yllätys jonkunlainen. Todella monella, todella vähän virhepisteitä.
Katsomo. Paljon oli silmiä metsässä, paikoin todella paljon.
Näiden silmien välimailla tosin kiusallinen purukalusto, jonka johdosta otin yhden ”turhan” virheen purijaa poskelta hätistellessäni. Paarmoja. Vihaisia paarmoja, ilkeitä paarmoja ja suunnaton määrä ihan tavallisia paarmoja valmiina iskemään suojaamattomaan kohtaan.
Oma ajo. Ihan ok, vaikkakin edellisen kerran ajovehkeet päällä 3vk sitten Vuohimäessä.
Pisteitä tuli, kuten tämän tasoiselle kuskille kuuluukin. Tokan rundin pyrin ajamaan lähes nonstoppina, enkä jaksoja kävellyt lainkaan. Muisti toimi ihan ok.
Meinasi tulla stoppi sormien kivuliaiden kramppien takia, mutta onneksi selvisin pelkällä säikähdyksellä ja kipu hellitti ilma lääkkeitä. Sopivat myrkytkin toki löytyy, mutta...
Pyörä. Kuumana kävi yamaha ja vaatis enemmän kaakkua alarekisteriin ja ehkäpä reilusti paksumman sylinterin alatiivisteen. Kalauttelee ja käy hetkittäin laihalla.
Kiitokset: Maan omistajille, järjestelykoneistolle; Petteri, Lexa ja Rannan Erkki.
Hyville ajokavereille, omalle huollolle ja etukäteen myös Annelle, jonka kuvia odotellaan.
Kiitos.
Vähän tää on tällaista yksinpuhelua, mutta menköön.
Lukukerrat puoltavat suoltamista.
... ja Annen kuvat taas
tästä. Kiitos niistä.
