Kirjoittaja Aihe: Aurinkosähkö  (Luettu 71234 kertaa)

Lokakuu 10, 2018, 17:37:23 ip
Luettu 71234 kertaa

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5225
Moro

Täällä on keskusteluja ilmastosta,ym. saasteista ja aurinkosähköstäkin on ollut monessa keskustelussa juttua mutta kerran vielä.
Muutamalla tutulla on aurinkopaneeleita asennettu katoille ja kaikilla jonkinlainen todistelu itselle ja muille että minkä takia ovat ne asennuttaneet.
Itse olen lueskellut juttuja aiheesta ja myyjät tottakai todistelevat että olisi kannattavaa ja on myös juttuja että ihan humpuukia.Meille on tulossa yksi kauppias ensi viikolla kartoittamaan että minkälaista meille kannattaisi ajatella.5000-6000 kWh on meidän vuosikulutus että takaisinmaksuaika taitaa olla aika pitkä mutta eipä ne rahat tuolla pankkitililläkään korkoa kasva että sillä kaavalla voisi olla jonkinmoista järkeä asiassa.

Kennoja on kai useammanlaisia,mikä niistä on sitä tätäpäivää ettei ihan aatamin aikuista tekniikkaa aleta mulle kauppaamaan.

Onko muilla VMPKlaisilla moisia kidelevyjä katoillaan ja minkälaisia ajatuksia on ajanmittaan tullut sijoituksista,nyt kysymyksessä omakotitalo joten mökkiasennukset eivät minua kiinnosta mutta toki niistäkin voi kommentoida.
Yamaha TR1 -81/Green Mystery,CanAm Spyder RT -13,CRESCENT Elda E-Going,2 x  NSU Supermax-62 ja -63,Honda C92 Benly -63,Cresent mopo-63

Lokakuu 10, 2018, 17:46:48 ip
Vastaus #1

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8378
Suomen ylivoimaisesti suurin aurinkovoimala on valmistumassa Atrian Nurmon-tehtaalla. Voimalaan tulee kaikkiaan 24000 paneelia

Kommenttipalsta kannattaa lukea.
https://www.tekniikkatalous.fi/tekniikka/energia/nurmoon-nousee-megaluokan-aurinkovoimala-24-000-paneelia-tuottaa-6-mw-6719690
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Lokakuu 10, 2018, 17:54:02 ip
Vastaus #2

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8378
Ihan ekana kannattaa verrata sitä tarjotun aurinkosähköpaketin komponettien hintoja internetissä. Sitä voi yllättyä.

Kannattaa laskea, että paljon säästää sähkön siirrossa ja veroissa, kun ei tarvitse kaikkea sähköä ostaa ja siirtää markkinahintaan.

Jos vuosikulutus on 5000-6000 kWh, niin suuriin säästöihin ei päästä ja voi olla, että systeemi ei koskaan maksa itseään takaisin, ellei sähkön kokonaishinta nouse moninkertaiseksi.

Myös se pitää muistaa se, että kolme vaih(d)etta hyvä, yksi vaih(d)e huono.

Edit: Savolaisella mäni vaihde ja vaihe sekasin, vaikka toisaalla ne tarkottaa sammoo...
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 10, 2018, 18:47:15 ip kirjoittanut Petri Behm »
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Lokakuu 10, 2018, 18:41:39 ip
Vastaus #3

Ossi Viita-aho

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2555
  • Kukkahattusetä
Meinasikko vaihetta? Kolmivaihekilowattituntimittarinlukija...


Mutta elä nää Juusela mieti sitä, että millon ne panneelit maksaa ihtesä takasi, jos asia oikiasti kiinnostaa. Siinä ku mietit panneelien takasinmaksuaikoja, niin esitä itelles kysymys, että milloin se tallissa seisova Can-Am maksaa ihtesä takasi.

Ku soon sillä keinon, että nuita energiansäästöhärveleitä laitettaan oman kiinnostuksen vuoksi, eikä säästön vuoksi. Eikä oo meilläkkään vielä panneeleita, ku Jytäri ja Kotari on säästäny enempi rahhaa, kö mitä ois panneelit säästänneet. Sen vuoksi ei oo myöskään ilimalämpöpumppuja ynnä muita "säästö" vemputtimia.
Kahden pytyn loukussa.

Lokakuu 10, 2018, 18:54:18 ip
Vastaus #4

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5225
Moro

 :) Can Amin takaisinmaksuaika onkin pikkasen kinkkisempi juttu laskea mutta jospa vaikka aurinkoisena päivänä saisi viilentäjän eli ilmalämpöpumpun kulutusta vähän pienennettyä ja muidenkin kodinkoneiden kulutusta.Meillä kun on isot akkunat etelään päin niin ilmalämpöpumppu on asumismukavuuden kannalta hyvä investointi.
Tuolla kun lueskelin noita juttuja aurikosähköstä niin siellä täällä vilahteli että akkutekniikka on vielä liian kallista yhdistää aurinkovoimaan että saisi ylimääräisen sähkön yö aikana käyttää itse jolloin ostetun sähkön n. 0,14 €/kWh saisi korvattua akkusähköllä eikä olisi tarvinnut myydä ylimääräistä n. 0,04 €:lla yhtiölle,säästöä olisi tullut n. 0,1 €/kWh.

Kai se verkkoinvertteri osaa tehdä ja kytketäänkin niin että sieltä tulee kolmivaihe sähköä kodin verkkoon kuten se tulisi valtakunnan verkosta.

Mullahan on aurinkokeräimet ollut katolla jo ainakin 15 vuotta ja tuulimyllykin jo lähes 10 vuotta lämmittämässä käyttövettä.Aurinkokeräin itse tehtynä on ollut hyvä sijoitus mutta tuulimyllystä ei voi sanoa samaa niin kuin ei mielestäni niistä isommistakaan.
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 10, 2018, 18:56:25 ip kirjoittanut Markku Juusela »
Yamaha TR1 -81/Green Mystery,CanAm Spyder RT -13,CRESCENT Elda E-Going,2 x  NSU Supermax-62 ja -63,Honda C92 Benly -63,Cresent mopo-63

Lokakuu 10, 2018, 18:55:43 ip
Vastaus #5

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5287
  • *** Rauzi ***
Se on jännä juttu, että epsanjassa sillontällön paistaa aurinko. Mutta kennoja ei missään. Lämmönkeräimiä kyllä vesiä lämmittämässä on joka katolla. Mutta ei aurinkokennoja. Miksi.
No kun valtio omistaa auringon ja verottaa kennoja niin ettei oma kennosähkö ole halvempaa kun töpselisähkö. Ja muuten, valtio omistaa töpselisähkön...

Käsittämätöntä typeryyttä.

Lokakuu 10, 2018, 18:57:47 ip
Vastaus #6

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8378
Se on jännä juttu, että epsanjassa sillontällön paistaa aurinko. Mutta kennoja ei missään. Lämmönkeräimiä kyllä vesiä lämmittämässä on joka katolla. Mutta ei aurinkokennoja. Miksi.
No kun valtio omistaa auringon ja verottaa kennoja niin ettei oma kennosähkö ole halvempaa kun töpselisähkö. Ja muuten, valtio omistaa töpselisähkön...

Käsittämätöntä typeryyttä.

Onkohan siellä ovelta ovelle kiertäviä aurinkokennotarkastajia...
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Lokakuu 10, 2018, 18:58:32 ip
Vastaus #7

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5225
Moro

No löytyy erikoisia verotuskohteita muualtakin ei vaan Suomesta.

Tämähän on hyvä vinkki Suomen verottajalle.
Yamaha TR1 -81/Green Mystery,CanAm Spyder RT -13,CRESCENT Elda E-Going,2 x  NSU Supermax-62 ja -63,Honda C92 Benly -63,Cresent mopo-63

Lokakuu 10, 2018, 19:52:43 ip
Vastaus #8

Martti Törmä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1404
Hyvään invertteritekniikkaan kannattaa satsata,on kuulemma olemassa inverttereitä jotka osaavat syöttää tuotetun sähkön niihin vaiheisiin tai vaiheeseen jossa käyttö on sillä hetkellä suurinta.
Esim. pyykinpesukone joka on yksivaihevirralla toimiva,sanotaan että vaikka paneeleista tulisi 600W/vaihe ja pesukone vaatii 1800 W,tyhmällä invertterillä joutuu ostamaan puuttuvat 1200W valtakunnan verkosta ja fiksulla invertterillä pesukone käyttää paneelien koko tuoton.
Tämmöisiä kertoivat aurinkosähköasiantuntijat pari vuotta sitten.

Lokakuu 10, 2018, 21:42:23 ip
Vastaus #9

Jouko Kuisma

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2725
Minä olin tekemisissä aurinkopaneelien  kanssa muinoin 80-luvun puolivälissä.
Akkuteollisuus Oy toi maahan usalaisia Arco-paneeleja.
Myyntikohde oli kesämökit, joskaan busines ei lähtenyt käyntiin.
Jokunen meni PLH:n Lapin läänin erämaapuhelimien akkujan latauksiin.

Sittemmin Arco (Atlantic Ricfield Co, iso öljyyhtiö) myös luopui paneelien valmistuksesta.
Silloin yksikidepaneelien (yksikiteinen pii) hyötysuhde oli n 18%, monikiteisten 12% seutuvilla.
Monikiteisen kiekon tunnistaa siitä, että kiekon pinnassa on vaaleampia ja tummempia alueita, yksikiteinen on tasaisen tumma.
Tuosta ajasta hyötysuhteet eivät ole kovin paljoa nousseet, ehkä 20% tasolle.
Toki liikkuu tietoja, että on saavutettu yli 30% olevia hyötysuhteita, mutta .....
Joten tuskin lähiaikoina tapahtuu suurta teknologiamurrosta, joka nostaisi hyötysuhdetta ratkaisevasti.
Mutta hinnat ovat romahtaneet, nykytaso on n 1€/W (12V paneeli).
Eli 100W/12V paneeli maksaa 100€.
Suurissa järjestelmissä varmasti huokeammat hinnat.

Maapallolla päiväntasaajan kohdalla aurinkosäteily maksimissaan on n 1kW/neliömetri.
Täällä raukoilla rajoilla vähemmän johtuen siitä, että aurinko ei paista kohtisuoraan, jolloin säteily kulkee pidemmän matkan ilmakehää, joka aina absorboi säteilyä.
Tietenkin täällä kumulatiivinen aurinkoenergian määrä on alhaisempi niin päivittäin kuin vuosittainkin päivän pituudesta johtuen.

Kun olen ajellut Suupohjaan olen huomannut Karviassa yhdessä metallifirmassa kaksi aurinkosähköjärjestelmää.
Toinen on kiinteästi katolla, toinen kääntyvä järjestelmä.
Kääntyvän järjestelmän fyysinen koko n 10m*10m ja se kiertyy ja kääntyy aurinkoa kohden.
Tuon kääntyvän järjestelmän mekaniikan firma on itse valmistanut, automatiikan toimittajasta en tiedä,
Olisi mielenkiintoista tietää tuon kääntyvän järjestelmän vuosittainen hyöty verrattuna kiinteään.
Siinä talon nurkalla on mainostaulu, jossa kerrotaan järjestelmän olevan paikallisen sähkölaitoksen yhteistyöprojekti.
Oliskohan Vatajankosken Sähkö Oy?
Sieltä vois saada lisää hyödyllistä tietoa.

En ole otanut kuvaa Karvian järjestelmästä, mutta tässä on yksi paneeli jossain Pitsusjärvellä Käsivarressa.
Kuvattu maaliskuun alussa 1987.

[ylläpito on poistanut liitteen]
« Viimeksi muokattu: Lokakuu 11, 2018, 20:32:21 ip kirjoittanut Jouko Kuisma »

Lokakuu 11, 2018, 08:38:12 ap
Vastaus #10

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8378
Hyvään invertteritekniikkaan kannattaa satsata,on kuulemma olemassa inverttereitä jotka osaavat syöttää tuotetun sähkön niihin vaiheisiin tai vaiheeseen jossa käyttö on sillä hetkellä suurinta.
Esim. pyykinpesukone joka on yksivaihevirralla toimiva,sanotaan että vaikka paneeleista tulisi 600W/vaihe ja pesukone vaatii 1800 W,tyhmällä invertterillä joutuu ostamaan puuttuvat 1200W valtakunnan verkosta ja fiksulla invertterillä pesukone käyttää paneelien koko tuoton.
Tämmöisiä kertoivat aurinkosähköasiantuntijat pari vuotta sitten.

Olen kuullut, että tuohon "miinaan" on moni aurinkopaneeliasennus astunut.
Homma on selvinnyt jälkikäteen ja turha on kuulemma huudella myyjän perään.
Joten kannattaa tilausvaiheessa kirjallisena takoa se myyjän päähän, että vain paras kelpaa.

Kaverilla on pari vuotta vanha "avaimet käteen" omakotitalo, joss aon myös aurinkokennot katolla.
Muuten hyvä, mutta aurinkopaneelit on yhdessä vaiheessa, eli vain osa talon pistorasioista on aurinkosähkössä ja juuri tuo "vajaa systeemi".
Myyjä sanoi, että se nyt vaan on niin, että laitettu se, mitä tilattu.
Toisaalta myyjä on oikeassa. Talossa on aurinkosähkösysteemi, joka toimii sopimuksessa vaaditun verran...
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Lokakuu 11, 2018, 10:34:29 ap
Vastaus #11

Kari Rautiainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5287
  • *** Rauzi ***
Mulla on mökillä kennoja katolla jne. ja saan suunnilleen sen mitä haluankin niistä. Varastona pari 100 Ah akkua. 1500w invertteri.

Jos nyt alkaisin mökkiä sähköistämään, todennäköisesti alkaisin kyllä kehittelemään sinne whispergen tyylistä stirling moottorisysteemiä. Aiheesta on paljon ristiriitaista tietoa, mutta kattelin norjassa, tunturissa, tupaa jossa matkailijoille 20 petipaikkaa, suihkutila, valaistus, lämmitys jne oli hoidettu tolla tekniikalla. Sellanen pesukoneen kokonen vehjes, ja poltti isossa talossa 33kilon kaasupulloja vähä toistakymmentä vuodessa. Ei paha. Jos vielä kaasu korvataan auringolla ja tuulella niin on tosi jämäkkä juttu.

Stirling moottoritekniikka on todella mielenkiintoinen juttu.

Lokakuu 11, 2018, 18:40:35 ip
Vastaus #12

Henry Eklund

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5781
  • Eläkkeellä on vain kaksi ekaa vuotta vaikeeta.
No mökeistä ei pitänyt puhua mutta kaverilla kolme paneelia katolla ja kaksi vapaa ajan akkua, ahkera mökkeilija ja vielä ei agrikaatti ole käynnistynyt. Invertteristä lähinnä kahvinkeitin ja pieni imuri+ulkovalo. Valo petromaksista koska lämmittää vielä mökin eli ei tarvi puita polttaa. Ei vuosiin kukaan ole ottamassa sähköliityntään koska näin pärjää hyvin, jääkaappi kaasulla josta haara terassille krilliin. Katolla olevat kennot ovat suht oikeassa suunnassa, naapurit hankkivat samanmoiset. Tuskin aurinkosähköllä rikastumaan pääsee mutta nuukasti kun elää niin pärjää. Edellis pyhänä näin rannassa ja kysyin kuinka menee niin katsoi kännykällä että akut ovat täynnä. Itse ilman sähköliityntää latasin pari trukkiakkua pitkällä johdolla Perkinsin laturilla ja taas viikkoja telkku näkyi, veneessä kenno joka kesti kävellä ja taivuttaa. Ei riittänyt hälyyn, kerran viikossa parikymmentä minuuttia koneen käyttöä ja täynnä.

Lokakuu 11, 2018, 19:46:38 ip
Vastaus #13

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5225
Moro

Hyviä juttuja ja kommentteja tullut ja itse olen yrittänyt opiskella asiaa.
Kolmivaihe invertteri ilmeisesti on se ainut oikea joka kattaa koko huushollin sähkön kulutuspisteet.
Monikide paneelit ovat vähän huonompia hyötysuhteeltaan kuin yksikide paneelit mutta paljon halvempia.
Laitteiston tehoa ei kannata ylimitoittaa että saisi myytyä sähköä vaan kesäkuukausien kulutuksen verran tehoa niin pitäisi olla hyvä,meillä ehkä n. 3,5 - 5 kW.

Täällä kaikki tarpeellinen mitä asiasta on maalikon tiedettävä:    http://www.aurinkovirta.fi/aurinkosahko/aurinkovoimala/aurinkopaneelit/
Yamaha TR1 -81/Green Mystery,CanAm Spyder RT -13,CRESCENT Elda E-Going,2 x  NSU Supermax-62 ja -63,Honda C92 Benly -63,Cresent mopo-63

Lokakuu 11, 2018, 21:00:35 ip
Vastaus #14

Jouko Kuisma

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2725
Linkissä oli tosiaan hyvä tietopaketti, joskin hieman väritetty.
Tuo hintakehitys johtuu pääsääntöisesti kiinalaisesta valmistajasta, joka vuosikymmenen alussa laajensi tuotantoaan hurjasti ja siten pudotti hintatasoa.
Epäiltiin, että Kiinan valtio subventoi ko tehdasta.
Tällöin ainakin  EU määräsi kiinalaisille paneeleille rankaisutullit.
Ne eivät kuitenkaan muuttaneet oleellisesti tilannetta ja tänävuonna EU peruutti ko rankaisutullit.

Minä en oikein päässyt kärryille tuon linkin paneelien rakenneselostuksesta.
Joskus 80-luvun alussa paneelit oli päällystetty muovilevyllä. Se kellastui kuitenkin nopeasti lumisissa olosuhteissa, joissa UV-säteily oli voimakasta. Näin paneeli menetti nopeasti tehoaan.
Muovi on myös hygroskooppista ainetta, eli läpäisee jonkinverran kosteutta, joten se toi ongelmia maissa, joissa ilman kosteus on suuri.
Näiden harhapolkujen jälkeen  valmistajat siirtyivät molemminpuolisen lasipinnan käyttöön.
Se nosti paneelien hinnan tuplaksi, joka hidasti merkittävästi paneelien suosiota.

Varmasti yhteistilaus tuo säästöjä, kuten noista hintaesimerkeistä näkyykin: hinta on neljännes yksittäispaneelien hinnasta.
Lycka till!