Kirjoittaja Aihe: Hullumpaa?  (Luettu 1617 kertaa)

Kesäkuu 07, 2022, 16:07:48 ip
Luettu 1617 kertaa

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1768
Siis kumpi on hullumpaa, amerikkalaisten aselait, vai Mansaaren TT?

Miun mielestä kumpikin on jäänne menneisyydestä, tietynlaisen vapauden säilyttäminen, vapauden joka ei tähän päivään eikä täyspäisten yhteiskuntaan vaan enää kuulu.  Brittien puolustukseksi voi tosin sanoa, että Mansaarella kuolee aikuisia ja vapaaehtosia, amerikan ammuskeluissa enimmäkseen täysin sivullisia ja vielä lapsia.

Mansaaren tään vuoden kisat - pari vuotta menny koronapannan takia hukkaan - on nyt puolvälissä menossa, tään hetken saldo kolme kuollutta.  Historiaa vaalitaan, mutta mitään historiaa ei ole siinä, että rata on täysin erilainen, vaikka samoissa maisemissa onkin, pyörät eri planeetalta, keskinopeus kierrokselle yli 130 mailia tunnissa.  Kuten jo kirjoitin, ainoa puoltava asia on, että vapaaehtoisia ovat osallistujat.  Saaren hallinto näkee turismin ja sen tuomat tulot, alan harrastajat hehkuttavat historiaa.  Kuten amerikassakin; aseteollisuus näkee dollarit, tyhmä hallinto hehkuttaa ikiaikaista lännen lakia, nopein vetäjä voittakoon, ja ehdottaa sitä, että kaikilla pitää olla koko ajan tussari mukana...

Vaikka pieniä ovat uhriluvut vielä ryssien touhuiluun verrattuna, eli ei kait näitä edes mainita kannattaisi?  Amerikkalaisetkin ampuvat enimmäkseen toisiaan, ei kait se muille - esimerkiks miulle - mitään kuulu?


jaakkovaakko

PS.  Kävin laskimessa; 130 mailia on 210 km.
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 07, 2022, 16:10:20 ip kirjoittanut Jaakko Latvanen »

Kesäkuu 07, 2022, 19:23:04 ip
Vastaus #1

Mika T Kyllönen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 772
Hullumpaa on se jenkkien asevouhotus, vapaa aseenkanto-oikeus. "Hullut" tappaa sivullisia. Mutta annetaan Man saarella viimeisten gladiaattoreiden vapaasti taistella kunniasta. Heistä jokainen tietää mihin ryhtyy. Kansalle leipää (verta) ja sirkushuvia.

Kesäkuu 08, 2022, 14:45:28 ip
Vastaus #2

Eero Nikkanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 4374
  • Viraton, varaton, vastuuton, mutta velaton.
 Kohdallani sanoisin, että hulluus on lahja, kun sen osaa oikein hyödyntää.

 Jos nyt ääni hullutuksille, niin ryssien nykykauheudet menee kaiken yli, ohi ja helvetin syvimpään ja kuumimpaan kuoppaan.

 ... niin ja jos pitäs omalle kohalle, ni missaisin jenkit ja ryssät ja lähtisin kernaasti Mansaarelle ajamaan. Siihen turistiluokkaan.  :)
 Mielelläni joskaan en, koska se joutui talliin ja tilalle tule E-lux. Imuri.  Mutta Guzzilla, joka ei kulje kovempaa kuin max 165km/h.

Kesäkuu 08, 2022, 15:16:44 ip
Vastaus #3

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1768
No juu, tietysti on Eero oikeessa siinä, ettei nämä Mansaaren pörinät oo missään suhteessa verrattavissa ryssien hölmöilyihin, eikä ees jenkkien asehulluihin.

Ite oon vaan kääntyny sille kannalle, että jos Mansaarella asus normaalijärkistä porukkaa, oisivat seuranneet aikaa, tehneet rataa kymmenen vuoden välein nykyaikasemmaks, niiko hollantilaiset Assenissa - millä muuten on yhtä pitkä historia ko Mansaarellakin.  Pitäneet vuosittain Superbiken ja Motogp:n kisat, keränneet vielä enemmän turisteja, ja haudanneet aika paljon pienemmän määrän kuolleita vuosien saatossa.

Mansaaren tapahtumaa tulee kuitenkin seuratuks median tai paremminkii netin välityksellä yhä vielä.  Ne järjestäjien lausunnot aina näitten kuolemantapauksien jälkeen on ollu vaan melko makaaberia luettavaa, siis ennenkin.  Mutta nyt tänä vuonna manxmanit kyllä pystyivät siinä suhteessa ylittämään ittensä, ja moninkertasesti!  Laitan linkin, on niin kuvottava juttu, etten ruppee ees kääntämään.  Ja pyysivätkin, ettei tätä levitettäs netissä...

https://www.iomttraces.com/latest/news/statement-on-behalf-of-the-isle-of-man-tt-races-8-june-2022/

Kesäkuu 08, 2022, 22:50:46 ip
Vastaus #4

Mika T Kyllönen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 772
Man-saaren ajoissa se vaarallinen katurata on juuri se pointti. Turvallistettuna (?) se olisi vaan moottorirata muiden joukossa, pidempi vaan?

Kesäkuu 08, 2022, 23:20:40 ip
Vastaus #5

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1768
En tarkottanu, että nykynen rata yritettäs tehä muuks tai ois koskaan yritetty.  Assenin alkuperänen oli kanssa muutaman kymmenen kilometrin mittanen senaikaseen tieverkkoon perustuva rata, hollantilaiset vain seuras aikaansa, ja tekivät osittain eri paikkaan kokonaan eri radan.  Mikä on sitten turvasysteemeiden osalta ollu mahollista tehä aina sillon tällön ajantasaseksi.  Mansaarella on tilaa kylien ulkopuolella, sinne tunturilenkin laaksoihin olis saanu luonnollisilla katsomoilla olevan radan, mitä ois voinu markkinoida myös testikäyttöön.

Britit vaalii perinteitä, paitsi että rataa on Mansaarella muutettu liikenteen tarpeiden muuttuessa, eli levennetty, ojottu, laajennettu risteysalueita ja niin edespäin.  Mitkä muutokset on tehny radasta entistä vaarallisemman, kun nopeudet kaarteissa koko ajan on kasvaneet paitsi pyörien kehityksen, myös radan muutosten johdosta.  Kun mennään asuinalueiden läpi, ei sinne mitään turva-alueita ole mahdollista tehdä.

Minun silmin näyttää sairaalta tien reunalla kiviaidalla istuvat katsojat kännykkä tien päällä kuvaamassa, ja kännykkää hipoen kolmensadan vauhdilla menevä moottoripyörä.  Ja pyöräilijä.  Saa olla eri mieltä; tämähän alkaa palautua siihen, onko yhteiskunnan puututtava itsemurha-aikeisiin, vai annettava yksilöille vapaa valinta?

Totuus tietysti on, ettei minun ole sinne tarvinut mennä, ei katsomaan eikä ajamaan, eikä tarvitsisi seurailla mistään koko tapahtumaa. Moottoripyöräilijänä kuitenkin kantaa otin.  Tai entisenä moottoripyöräilijänä.

jaakkovaakko

Kesäkuu 09, 2022, 08:05:13 ap
Vastaus #6

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5234
Moro

Tuntuu huvittavalta että Dorna ei hyväksy KymiRingille kisalupaa mutta ei varmaankaan Dorna mutta joku vastaava hyvöksyy Man saarelle luvan kisilla.Olen vahvasti sitä mieltä että ei ole suomalaiset voidelleet sopivasti sopivia inehmoita luvan kannalta no ei se rata varmaan kisakunnossa vielä olekkaan mutta syyskuun 22. päiväksi pitää olla jotta ensivuoden kisa olisi taas edes mahdollinen.
Yamaha TR1 -81/Green Mystery,CanAm Spyder RT -13,CRESCENT Elda E-Going,2 x  NSU Supermax-62 ja -63,Honda C92 Benly -63,Cresent mopo-63

Kesäkuu 09, 2022, 08:06:58 ap
Vastaus #7

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8390
Man-saarella ei ajettaisi Motogp:tä, vaikka hakisivat kisoja.

Toiseksi, onko Dornalla mitään tekemistä Man-saaren kisojen kanssa?
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 09, 2022, 08:09:22 ap kirjoittanut Petri Behm »
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Kesäkuu 09, 2022, 08:39:51 ap
Vastaus #8

Markku Juusela

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5234
Moro

Jos Petri viittaat edes vähän mun vastaukseen niin en kyllä väittänytkään että:Man-saarella ei ajettaisi Motogp:tä saatikka että onko Dornalla mitään tekemistä Man-saaren kisojen kanssa ihan vaan selvennykseksi ettei muut luule että ihan hulluja kirjoittelen ;)
Yamaha TR1 -81/Green Mystery,CanAm Spyder RT -13,CRESCENT Elda E-Going,2 x  NSU Supermax-62 ja -63,Honda C92 Benly -63,Cresent mopo-63

Kesäkuu 09, 2022, 14:09:23 ip
Vastaus #9

Marko Mauriala 2

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 251
Kyllä siellä Man saarella noita raatoja tulee aika reippaasti. Lienee aikamoinen rahasumma, mitä turistit saarelle tuo kisojen myötä.

Kesäkuu 09, 2022, 21:01:37 ip
Vastaus #10

Teemu S. Lindfors

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1783
En sanoisi, että Amerikan aselait ovat yksinomaan hulluutta tai eilispäivää. Siellähän niitä perustellaan mm. siten, että aseenkanto-oikeus kansalaisilla toimii hallinnolle muistutuksena, ketä varten se on. Ihan validi perustelu tänäänkin, niinkuin saatamme nähdä vaikkapa itänaapurimme tapahtumista.

Kolikon kääntöpuoli toki näyttäytyy välillä sangen karmeana. Mutta ennen kuin syyttää asiasta aselainsäädäntöä, olisi ehkä tarpeen selvittää, kuinka suuri osa karmeuksista tapahtuu laillisilla aseilla. Minulla on nimittäin se käsitys, että Amerikassakin melko suuri osa esimerkiksi aseellisista henkirikoksista tehdään laittomilla aseilla. Sellaiseen ei aselakien tiukentaminen oikein pure, ei Amerikassa eikä Suomessa.

Kesäkuu 09, 2022, 21:16:47 ip
Vastaus #11

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8390
Just oli ratiossa juttua, että puoliautomaattikiväärien ikärajaa nostettaisiin 18 vuodesta 21 vuoteen ja Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi sen. Mutta eppäilöövät, että homma kaatuu senaatissa, koska republikaanit vastustaa sitä.

Onhan se kyllä melkoista ihmisoikeuksien rajoittamista, jos pitää niin kauan odotella, että voi ostaa puoliautomaattikiväärin...
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Kesäkuu 09, 2022, 21:27:44 ip
Vastaus #12

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1768
Oliks tää melko viimisin just 18-vuotis synttärinään hakenu pari tuollasta puoliautomaattikivääriä, ja sitte menny kouluun ampusemmaan opettajat ja luokallisen oppilaita... amerikkalaisia tais olla kaik uhrit, ettei se meille kuulu?

Kesäkuu 09, 2022, 21:34:29 ip
Vastaus #13

Petri Behm

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 8390
Mä jäin Teboilin bensamittariin kielestäni kii, kun nuolaisin liian aikaisin.

Kesäkuu 10, 2022, 21:52:44 ip
Vastaus #14

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1768
Mansaarella viikatemies jatkaa urakkaansa; isä ja poika tään päivän sivuvaunulähössä.  Samassa paikassa missä se ranskalainen sivuvaunupari kolaroi viime viikon lauantaina, heistä toinen kuoli ja toinen on kriittisessä tilassa Liverpoolissa sairaalassa.  Ja kenestä järjestäjät arpoivat että kumpi, eli pari päivää haverin jälkeen muuttivat nimiä...

Paikka on Bray Hillin mäessä, mailin päässä lähdöstä.  Kun notkosta noustaan ylös, on siinä sen verran terävä nyppylä, että pyörät pyrkii vähän hyppäämään ja helposti keulimaan vähän yllättäen.  Vauhti aika lähellä huippuja.  60-luvulla yks kuulusa Mansaaren valokuvaaja onnistu ottamaan Agostinista sellasen kuvan, missä pyörä on aika lailla pystyssä, ja kuski sellasessa asennossa, että näyttää vähän säikähtäneeltä tai ainakin siltä, ettei ihan niin reipas keuliminen ollu tahallista.  Paikka on sen jälkeen kulkenut nimellä "Ago's Leap", Agon loikka ois kait sopiva suomennos.

Rauha vainajien sieluille.  Kilpailun tarpeellisuudesta saap jokainen olla omaa mieltään.  Viis kuollutta, yks kriittisessä tilassa ja kaks muuta vakavasti loukkaantunutta tähän mennessä tään vuoden kilpailussa.  Tää piti olla viiminen päivä, mutta Senior TT on vielä ajamatta, kun tään päivän onnettomuus vei liikaa aikaa, ja sää huononi iltaa kohti, kova tuuli kait suurin ongelma.  Senior TT viime tiedon mukaan ajetaan ensi tilassa, huomennako?  En kyllä ymmärrä, miks miun näitä pitää seurata netistä...

Tään aamun Super Sportin kisan voitti Michael Dunlop, hänellä nyt 21 voittoa saarelta, molemmat Super Sport lähdöt tänä vuonna niissä. Mies menettäny veljensä, isänsä ja setänsä lajissa, tosin ei Mansaarella vaan muissa katuratakilpailuissa.  Pohjois-Irlannissa on kovapäistä sakkia.

Jaakko
« Viimeksi muokattu: Kesäkuu 10, 2022, 21:55:27 ip kirjoittanut Jaakko Latvanen »