Kirjoittaja Aihe: Lintujen ja luonnonasioiden bongausta  (Luettu 142295 kertaa)

Huhtikuu 22, 2018, 22:47:15 ip
Vastaus #120

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Käytiin rouvan kaa sekä eilen että tännää sellanen 6-7 km kävelemässä, vähän eri suuntiin.  Eilisellä reissulla tuli 21 erimerkkistä lintua havainnoitua, muutamat niistä vaan korvilla.  Tänään vielä enemmän, 24.  Taas muutamat korvilla, rouvan korvilla.  Kohta on sata täynnä... ei vainaskaan, mutta ei ne ihan samoja ollu, eli 29 on kahen päivän yhteinen lajisaldo.  Kotoa kävellen lähettiin, eli ei tarvinnu Parikkalan Siikalahteen ajaa eikä mihinkään muuallekaan parinsadankilometrin reissua, ees missään tornilla oltu, vaan itekseen ja keskenään metsässä ja rannoilla.

Tään päiväsissä kanadanhanhipariskunta, jotka oikein varta vasten poseeras kameralle.  Semmonen tulvaniitty oli niillä, haapanoilla ja töyhtöhyypillä tukikohtana.  Kun mentiin etteenpäin rantapellon reunaan, ne kanadanhanhet kohta seuras ja laskeentu taas siihen pellolle melko lähelle syömään.  Muut otukset pysy mieluummin kaukana.  Tuulihaukasta sain tunnistuskelposen kuvan; sitä luultiin varpushaukaks kattoissa, mutta kuvasta kotona varmistu oikea merkki.  Kuovi lenti läheltä ohi, mutta ei kerenny kameramies mukkaan.  Lennosta ampuminen on haasteellista sekä osumisen että kameran tarkennuksen osalta.  Yhteesä kymmenen lintulajia tarttu kameraan kuitenkin tänään.  Saatan laittaa esille, jahka jaksan käsitellä, kuvia tuli tänään yhteensä 177... niistä tuskin puolta jääp kiippereiks.

Nikkasen sorsakuva on hieno!

jaakkovaakko

Huhtikuu 23, 2018, 07:22:38 ap
Vastaus #121

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 11363
Njooo...

Nyt on tarkka luku 61 .

Viikonloppuna oli säpinää-tehtiin oikein kaksi kiikarointireissua
järvelle ja tulvaniitylle.

t. Markku

Huhtikuu 23, 2018, 16:41:03 ip
Vastaus #122

teuvo venäläinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 634
Njooo...

Nyt on tarkka luku 61 .

Viikonloppuna oli säpinää-tehtiin oikein kaksi kiikarointireissua
järvelle ja tulvaniitylle.

t. Markku
Vähän alle viidenkymmenen on tällä hetkellä.
Mielenkiintoisimmat peukaloinen,lapinpöllö ,melkein musta pikkuvarpunen ja lintutornin juurella kalastanut kalasääski.Viimeisimmät tiltaltti ja västäräkki.

Huhtikuu 23, 2018, 17:55:25 ip
Vastaus #123

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Eilisen ponkausreissun kuvat oon tännää käyny läpitten; seitsemisenkymmentä tais jäähä talteen 177 otetusta.  Valitsin nelisenkymmentä koosteeseen, mihin laitan linkin tähän perrään.  Noita lintuja ois helppo kuvata, jos ne tulis lähemmäks, ja malttasivat oottaa paikallaan niin kauan, että ehtii räpsästä.  Kanadanhanhet oli ainuvat, mitkä sen ymmärs, kaikki muut oli kaukana.  Eikä pysyneet paikallaan tarpeeks kauan.

Tässä se luvattu linkki:  https://drive.google.com/open?id=1b2AuxngKCoqMOIkx6i6ZLgRPXLpMSA1K

Entinen sääntö, ne kattoo ketä kiinnostaa.  Yheksää merkkiä taitaa kuvissa olla.  Rantapellolla oli jossain kuvissa vielä räksiä, mutta ei tainneet sattua nuihin tähän sarjaan tulleisiin.  Kuvia tehessä tuli uus lajikin tälle kevväälle, nimittäin tavi.  Mutta vastaavasti haapana poistu...

jv

Huhtikuu 23, 2018, 17:56:01 ip
Vastaus #124

PenttiXS2jammuDanbom

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 320
48 on luku lauantain jälkeen.

Huhtikuu 25, 2018, 17:55:33 ip
Vastaus #125

Risto Saastamoinen

  • Vieras
Kirjasin huvikseni paperille ns. varmat, tunnistetut havainnot, enkä saanut kuin 18 eri lajia.
 Nähtyjä ja kuultuja on tietty paljon enemmän, mm. harvinaisempi, ennen kovinkin yleinen metsälintu tiltaltti. Tikkoja yms..

 Nyt tuli aamulenkillä vastaan itselle harvinaisempi yksilö. Kattohaikara.  :) Hätänen tilanne ja tuli vetästyä suuntaus niinku haulikolla.

On menny maailma kummaksi. Tuommonen kattohaikara nähty täällä Pohjoispohjanmaan, Keskisuomen ja Pohjoissavon risteyskohdassa Rillankiven maisemissa, kai se on ollut matkalla pohjoiseen.
Täytyy kai alkaa rakentaa risuista savupiipun suojapellin päälle pesää, jospa se tulisi asumaan, yksi piippu on kesät kylmillään.

Huhtikuu 25, 2018, 22:06:23 ip
Vastaus #126

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Ei oo haikaloja näkyny täällä eteläisessä Savossa.  Telkkiä on.

Ja hienosti on sattunu Eeron kamera kohalle tuohon starttiin!

jv

Huhtikuu 26, 2018, 11:56:19 ap
Vastaus #127

Risto Saastamoinen

  • Vieras
Katoppas mitä kävi kun juotiin eukon kaa päiväkahvetta äsken. Jokakeväinen kaunis lintuystävämme liihotteli pellolla myyräjahdissa. Kyseessä siis sinisuohaukka, en tiedä monesko sukupolvi näitten 62 vuoden aikana mitä olen sen näillä nyppylöillä nähnyt. Mutta yhtä ilahduttava näky joka kevät kuitenkin.

Huhtikuu 30, 2018, 16:51:45 ip
Vastaus #128

Jani Kaasalainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 796
Bongasin viikonloppuna kalassa käydessä tuollaisen järveen pystytetyn rakennelman. Onkohan se jonkun siivekkään pesäksi tarkoitettu?

Kellui siellä pari siipiveikkoakin järvessä, taisi olla telkkiä, mutta sen verran kaukana, etten edes yrittänyt kuvata puhelimella...

Kalat oli vielä talviunilla.

[ylläpito on poistanut liitteen]
VARAOSIA MYYTÄVÄNÄ: www.janikaasalainen.fi
Lisää varaosia myytävänä: https://www.huuto.net/haku/sellernro/1218281

Huhtikuu 30, 2018, 17:23:06 ip
Vastaus #129

Pentti Eskelinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 7704
  • Nuolija Kuopijosta
Katoppas mitä kävi kun juotiin eukon kaa päiväkahvetta äsken. Jokakeväinen kaunis lintuystävämme liihotteli pellolla myyräjahdissa. Kyseessä siis sinisuohaukka, en tiedä monesko sukupolvi näitten 62 vuoden aikana mitä olen sen näillä nyppylöillä nähnyt. Mutta yhtä ilahduttava näky joka kevät kuitenkin.

Tännään näin semmosen samanlaesen sinisuohavukan monen vuojen jäläkeen, nyt tosin Kurolanlahen Piiskarinniemellä, jonnekka on matkoo meiltä kesäpalatsilta kolomisen kilometrijä.
Muut lintuhavaennot oli vähissä, normaalit talavehtivat tijjaeset, tikat, ja närhit. Paetsi Rouva väetti nähneesä västäräkin, jonka havaennon kyllä kyssenalaestin. ::)

Tosin kesä oli siellä vieläkii vähä hakusessa. :-X



[ylläpito on poistanut liitteen]
-pena-

Huhtikuu 30, 2018, 23:46:09 ip
Vastaus #130

Risto Saastamoinen

  • Vieras
Kyllä on kesä tiälläkii hakusessa. Pari päivää sitten läksin Tukijais-Vallun kanssa mehtäretkelle poluntapaista pitkin, niin pikku-Vallu jaksoi oikein hyvin mennä vaikka työnsi samalla lunta etuakselin päällä. Vaan sitten pyssäytin laittaakseni pienempätä silimään, niin sillon pikku-Vallun alla lumipatja petti ja Vallu humahti uppeluksiin. Sammalet vaan pöllysi kun yritin ajjaa sen kovemmalle maalle. Jätin sen sinne outtamaan kesän tuloa, jospa se vähemmän lumen aikaan tulisi pois suolta.
Tällä kohtaa täytyy oikasta omia puhheitaan: Vallu ei oikeesti ole Tukiaisia vaan ihan omalla rahalla ostettu siihen aikaan kun sitä vielä  kukkarossa oli.

Toukokuu 01, 2018, 08:38:48 ap
Vastaus #131

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 11363
Taas on lintuja näkynyt-nyt yksi hiukkasen
oudompikin.

Tuli nääs muutama keltahemppo tuohon pihljaan keikkumaan.
Ei taaida edes pesiä Suomessa-ainakaan joku vuosi sitten ei pesinyt.

Mutta noillahan saattoi olla munahommatkin mielessään?

Muitakin speciecsiä on havaittu lisää viitisen eri lajia.Taitaa olla
70 lajia jo vihkossa.

t.Markku

Toukokuu 01, 2018, 09:41:11 ap
Vastaus #132

Kari Sillanpää

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 5975
  • MC Debit
Taas äänibongaus. Eilen illalla mäkätteli taivaanvuohi, en ollut mokomaa ennen kuullut tai ainakaan pannut merkille.

https://youtu.be/5xfyBgAT72w

Joku toinenkin tirppa siellä päästeli semmoista viheltävää ääntä, melko varmaan joku lintu se oli eikä vapunviettäjä, sen verran korkealta pihapuustosta ääni kantautui. Ei kuitenkaan naksutellut kuten satakielellä kai on tapana.

Kari

”Parempi Piru merrassa kuin kymmenen irrallaan”

Toukokuu 01, 2018, 10:00:01 ap
Vastaus #133

Jaakko Latvanen

  • Vieras
Tuli nääs muutama keltahemppo tuohon pihljaan keikkumaan.
t.Markku

Oliks se ITÄSEMPÄÄ väriyhistelmää?
Vai LÄNTISEMPÄÄ?

jv

PS. Punapäänatkun jos kohtaat, älä kerro vaimolle...
PS2.  Sillanpään äänihavainnoista tuli mieleen, ko miulta alkaa mennä nuo pienemmät piipittäjät sammaan paikkaan mihin heinäsirkat jo aikapäiviä sitten, että onks se iso menetys jos ei kuule Kaisa Korhosen vappulauluja?

Toukokuu 01, 2018, 10:10:40 ap
Vastaus #134

markkukovasin

  • *
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Viestejä: 11363
Ei ollut kumpikaan-kun ei varpunen ollut
vaan hemppo.Kirjan mukaan satunnainen
vierailija Suomessa.

Juu-kaikki punakynsikoppelot ja semmoiset
ovat jo mennyttä aikaa..

t. Markku

PS. Vaan sammakot ne vasta nai...välillä ihan ilmaan
lammesta poppaavat kun kunnolla hännän alla kutittaa...