VMPK ry Foorumi

Moottoripyörät => Motorismi => Aiheen aloitti: Juha Pohjamo - Syyskuu 30, 2019, 07:09:02 ap

Otsikko: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Syyskuu 30, 2019, 07:09:02 ap
Joko on mopot talviteloilla vai vieläkö kausi jatkuu?

Itsellä tuli tänä kesänä oma kilometriennätys, pikkuisen vajaa 11000km.
Ajohalut ei meinannut loppua millään.
Toissaviikonloppuna vielä kaanaan kahinat: 140km kylmässä vesisateessa ja tänä viikonloppuna Lahden messureissu 300km.
Lahdesta kotiin ajaessa sulattelin sormia moottorin kyljessä ja yht'täkkiä totesin, että nyt loppui ajohalut.

Taitaa jäädä trumppa talliin odottamaan talvihuoltoa ja kuljetaan autolla töihin.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Kai Vuori - Syyskuu 30, 2019, 10:25:51 ap
Alle 14K jäi lapiopään kilometrit, viime vuonna 16K. Ei se kilometrien kerääminen tarkoitus ole, niitä vaan kertyy ajaessa. ;)

Lopetin ajokauden jo toistaviikkoa sitten, ei sytytä kylmässä ajelut. Enää.
Rautaperse oli pisin kierros. Enskesälle jo vähän suunnitelmia yli maan rajojen.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Syyskuu 30, 2019, 14:25:13 ip
Rospuutto hiljentää ajamisen hetkeksi.
Sitten kun maa valkoisena hohtaa ja jää kantaa, niin ajaminen jatkuu.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Kari Sillanpää - Syyskuu 30, 2019, 14:44:54 ip
En ole koskaan varsinaisesti lopettanut ajokautta, homma vaan hiipuu kun alkaa tulla kiintiö täyteen ja kelit surkenee. Säilöntäainetta lisäilen bensaan jo elokuun loppupuolelta, niin onpa sitten valmiina tankissa ja kaasuttimissa, kun eihän sitä koskaan tiedä koska se syksyn viimeinen lenkki heitetään.

Kilometrejä ei mulla huimasti tule, varmaan jäi alle kolmen tuhannen tänäkin vuonna.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Marko Mauriala 2 - Syyskuu 30, 2019, 15:00:50 ip
Pientä lenkkiä koitan ajella poutapäivinä. Muutaman kymmenen kilomeriä kyllä tarkenee. Tosin tahtoo kylmällä ilmalla avokypärän sisällä tuulen sopivasti pyörteillessä silmät vuotaa vettä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Syyskuu 30, 2019, 19:57:42 ip
Keskiviikkona olis vielä lenkki Riihimäelle uutta ajotakkia hakemaan, sen jälkeen en tiedä. Pieniä lenkkejä pääkaupunkiseudulla varmaan ajelen lokakuun loppuun.
Nykyiset tarvittaessa monikerroksiset ajohousut ja takit ovat niin lämpimiä ettei kylmästä varsinaisesti tarvitse yli +5C lämmöissä kärsiä, jos nyt ei ihan rautapersettä lähde ajamaan. Joskus 80-luvulla painettiin huhtikuussa verkkareissa! :D Se oli viileää touhua. Kerrankin muistan kun ajelin ysisatkulla Joensuusta inttiin Mikkeliin huhtikuussa niin vyötäröstä alaspäin loppui tunto kokonaan. Hampaat löivät loukkua, ei tahdonvoima riittänyt pitämään enää leukoja kiinni, jne. Aika montakin kertaa oli semmoinen meininki.Näillä monikerroksisilla nykyajovarusteilla ei noin käy enää kovin helposti. Jos menis tämä syksy vähän nopeammin kun käy aina kioskin kiertämässä silloin tällöin.

Vajaa neljä tonnia tuli mittariin nykyisellä Hondalla kahdessa kuukaudessa. Siihen sisältyy toki hakureissu Raahesta sekä osanhakumatka Seinäjoen lähelle, niin tuleehan sitä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 01, 2019, 06:18:23 ap
"NYKYAJAN NYNNYT

"Kyllä kusisivat nämä nykyajan bomberit ym. housuihinsa, jos joutuisivat
elämään 70-luvun alun. Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille ja
otettiin alle uudet CB Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli ukkoa
kuin pipoa. Tuli "vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla
sorateillä. Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin
tietoakaan alanmiesten keskuudessa. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli
pöpelikkö tutuksi joka jätkälle.

Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon 70-luvun
alussa. Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta
paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat
vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai
"Roisto". Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus
hyvinä aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon. Mainekaan ei tullut
kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy kirveelläkään. Miestä
piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes jotenkin noteerattaisiin!
Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan lumihankeen oli
arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä koviksena. Oli ne
vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle.

Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen
taitteessa. Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja
anopin vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet
suupieliin. Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista laukkukotkotuksista
puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen virkaa. Gore-texistä eivät
uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan. Mitästä helevettiä, kun
nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli oikein varoissaan saattoi
ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa
toimitti pahvitötterö. Ja lähtöä ei arvottu ihmettelemällä viikkokausia
että sataako vai paistaako. Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka
kusi olisi kaarelle jäätynyt! Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei
pyöristä löytänyt koirienkaan kanssa! Jos halusi musiikkia saattoi henki
huuruten yrittää vihellellä eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan... Oli ne
vaan kovia aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka jätkälle.

Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan
70-luvun alkupuolella. Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin
joutavointiin. Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien
taipaleiden takana oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut
monikaistaisista moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä
kuusikoista, kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada
ajettavakseen kärrytienpätkän. Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut
juuri puhua. Pyörä tuntui joko täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn
paskannetulta lapamadolta. Maavara pyörärievuissa oli olematon. Matalinkin
kanto kääntyi pyörän alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen kivelle oli
pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Myöskään teho-painosuhde ei kehuja
kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai muuten pahat paikat piti ylittää
kantamalla itse koko hemmetin hökötystä. Oli ne vaan kovia aikoja perkele!
Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle.

60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja muut
grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti. Ensinnäkään
ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain isommasta kylästä
tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi. Porukka paisteli
makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa grillin virkaa
toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa hiilloksessa.
Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta pääteiltä saati
pienistä kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan pyörillä kumi ei
palanut kuin nuotioon heitämällä. Eikä pyörien tuning-hiluilla,
viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty. Pyöriä tunattiin
kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli kun
paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle.
Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät
eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa. Ja kun joka jannulla
oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai mökkipahansa
räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat päästäneet jos joku
olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään. Pahimmassa tapauksessa
mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi joka jätkälle.

Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 -luvun
taitetta kusettomin housuin. Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan.
Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu tehty homehtumaan lasikaapeissa tai
pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei ollutkaan että olisi ollut varaa jättää
kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi. Jos jollain oli puolikaan tuntia
ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen tullut pyörän hinkkaaminen tai
kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon tarkastus tai ilman
pumppaaminen vuotavaan takakumiin. Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa
enää rautalangallakaan meni se kierrätykseen; renkaat otettiin
maitokärryyn ja loppu raato heitettiin navetantauslepikkoon. Ei
kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa ihmettelemään värikarttoja tai
tilailemaan harvinaisia osia rapakon takaa. Oli ne vaan kovia aikoja
perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka jätkälle.

Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään
nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä
paska housuihin palan painikkeeksi! Silloin moottoripyörät olivat
alitehoisia louskuja maastoon nähden ja hengenvaarallisen ylitehoisia
ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa nähden ne olivat halpoja paskoja.
Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus,
luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä. Pyörät olivat
rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen oli käytetty
outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut olivat
järjettömiä! Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista,
hankalaa, vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua.
Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa
henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan luontoa
ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän
itsetuhovietin omaava. Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku
tutuksi joka jätkälle."

t. Markku
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 01, 2019, 06:52:45 ap
Hieno kirjoitus Markulta ;D Vai onko tuo jostain lehdestä? Kun on lainausmerkit. Joo, onhan nykyään aika fiini meininki 80-lukuun verrattuna. Silloin ostettiin tonninen alle 18-vuotiaana, eikä edes ajateltu mitään ajovarusteita. Kun ne kaikki rahatkin meni siihen pyörään. Verkkarien alle pitkät kalsarit, ja se oli siinä. Nuoruuden verenkierto ja into lämmitti. Takkina oli joku pappavainaan tavallinen nahkatakki, kenkinä lenkkarit. Eikä autot jarrutelleet joka linnunpöntön edessä tiellä, silloin mitään jarrua ajaessa painettu vaan kaasua. Onhan tää nykyään erikoista kun tonnista varten täytyisi olla 24-vuotias tai jotain, mutta auton rattiin ollaan laskemassa 15-vuotiaita. Menee aika kummalliseksi.
Se kusentulo loppuu sitten kun se loppuu, jos loppuu, ei sitä ennalta kannata murehtia.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 01, 2019, 08:40:17 ap
Joskus olen kateellinen-etenkin tämän alkuperäiselle kirjoittajalle.

Lainaahan tämä on...Mutta miksi ei hyvää lainaisikaan?

t. Markku
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 01, 2019, 08:45:47 ap
Joo..hehe...

Itse ostin ensimmäisen pärräni muistaakseni syksyllä -70.

Mutta vasta -71 sain sen kortin ja pääsin ihan laillisesti
tielle kurvaamaan...sitä ennen..no joo. Ajotakkina oli erään
kaverin faijan navettatakkina ollut Friitalan lyhyt nahkapusero-se
muuten oikeasti haisi paskalle vielä parin vuodenkin päästä-vaikka roikkui
sen yhden talven ulkona lipan alla...Sitkeessä oli.

Kypäränä alkuun broidin Setadium-siihen piti jossain kohdsassa maalata
se Easy Rider-jenkkilippukin.Ajokenkinä jatsarit...kourassa rukkaset.
Ja housuina mitä nyt sattui kaapista löytymään...

On tässä kerinnyt  näkemään ja kokemaan.Mutta kus tulee sentään
vielä hallitusti...miltei silloin kun haluaa.

t. Markku
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Rauno Härkönen - Lokakuu 02, 2019, 02:37:18 ap
Niin, sen ajan ajoasut....  ;D
Nyt on kävelevä ilmapuntari, joka helvetin niveltä ja lihasta kolottaa kun kelit muuttuu....  :-[
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Esko P. Lehtinen - Lokakuu 02, 2019, 09:11:17 ap
 Eilen kävin paikallisessa Citymarketissa ja vaatetangossa roikkui keltaisia ja punaisia sadeasuja.  Ei näyttänyt kuitenkaan olevan Rukan tekemiä.


Vaatetangon päällä oli iso mainos, jossa luki UUTUUS, olivat prikulleen samanlaisia, mitä silloin 70-luvulla päällemme kiskottiin sateessa.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 03, 2019, 15:53:01 ip
Onko muut huomanneet saman, mutta ainakin omalla kohdalla ajokaudet on lyhentyneet iän myötä, vaikka ne ajoasusteet on parantuneet huomattavasti sen 80-luvun. Ja siinä samassa on vähentyneet myös vuosittaiset ajokilometritkin.
 Ajokauden aloitus ja lopetus. Tänä keväänä aloitus tais olla toukokuun alkupäässä, ja lopetus tuossa syyskuun 10 pv:n kohdalla? Väliin mahtui pari viikkoisia jolloin ei tullut koskettua pyörään ollenkaan, muiden kiireiden ja myös muiden harrastuksien takia. Ja osittain myös siksikin kun joskus ei vaan kiinnosta mp:llä ajot? Välillä se kiinnostaa enempi, välillä taas ei. Vajaa 2000 km tuli tänä kesänä mittariin. 90-luvun puolivälissä oli muutaman vuoden väli ettei ollut mp:tä ollenkaan, ja sen jälkeen ajohalut oli taas palanneet. Pieni tauko teki hyvää, tähänkin harrastukseen?
 Joskus käynyt mielessä että vaihtaisi noista sotanorsuista enskaan, ja sitten voisi kulkea muitakin kuin pikiteitä ja ajokausi pitenisi. Antaisiko se uutta kipinää, vai katoaisiko kokonaan? Vaan saattaahan se olla niinkin että eihän enää tällein vanhemmiten ja mukavuuden haluisena viitsi kumminkaan lähteä syksysateilla ja pimeällä ajelemaan, olipa alla mikä pyörä tahansa? Näillä eväillä mennään nyt kumminkin talven yli ja katellaan taas keväällä uudestaan että millä, miten ja milloin?
 Velipoika myi pyöränsä pois muutama syksy sitten, kun sai sinä viimeisenä ajokesänään kokonaista 100 km täyteen. Hitaasti hiipuen.
 No, siinä vaiheessa se on ehkä jo viisain teko?

 Toivottavasti ei itselläni kokonaan väsähdä, ja lämmin kevät aurinko sytyttää taas ajohalut. Syksysateet ja kylmät ei sytytä ajohaluja.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 03, 2019, 18:23:46 ip
Itse 49vee ja tänä kautena tuli noin 11 000km, josta vajaat 4000km kaksipuolikkaalla. Toisaalta painin eri sarjassa, kun mulla ei kantakaupungissa asuvana ole autoa, eikä olisi käyttöä sille muutenkaan. Se lisää kilometrejä pyörän päällä kun paljon on ihan sellaista asioidenhoito-ajoa. Jos käyn vanhan äitini luona, ainoa vaihtoehto on pyörä. Jos käyn Motonetissä, ainoa vaihtoehto on pyörä, jne. Jos ei tuntikaupalla busseilla vaihtele ja junnaa. Jos haluan kesällä kaupungista ulos tuulettumaan, maalle, niin ainoa vaihtoehto on pyörä. Sitten löydän yhä välillä mielenkiintoisia paikkoja missä haluaa käydä, kuten tämän kauden aikana esimerkiksi Brändö ja Rosala. Ainoa vaihtoehto mennä pyörällä. Siinä niitä kilometrejä tulee. Loppujen lopuksi aika vähän tulee sellaista ihan päämäärätöntä ajelua, jonkin verran, ehkä kolmasosa. Yleensä se on joko asioidenhoitoa tai pyrkimistä jonnekin paikkaan. Toki nautin pyörällä niistäkin matkoista toisella tapaa kuin julkisilla nauttisin.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 03, 2019, 19:18:50 ip
Itse 49vee ja tänä kautena tuli noin 11 000km, josta vajaat 4000km kaksipuolikkaalla. Toisaalta painin eri sarjassa, kun mulla ei kantakaupungissa asuvana ole autoa, eikä olisi käyttöä sille muutenkaan. Se lisää kilometrejä pyörän päällä kun paljon on ihan sellaista asioidenhoito-ajoa. Jos käyn vanhan äitini luona, ainoa vaihtoehto on pyörä. Jos käyn Motonetissä, ainoa vaihtoehto on pyörä, jne. Jos ei tuntikaupalla busseilla vaihtele ja junnaa. Jos haluan kesällä kaupungista ulos tuulettumaan, maalle, niin ainoa vaihtoehto on pyörä. Sitten löydän yhä välillä mielenkiintoisia paikkoja missä haluaa käydä, kuten tämän kauden aikana esimerkiksi Brändö ja Rosala. Ainoa vaihtoehto mennä pyörällä. Siinä niitä kilometrejä tulee. Loppujen lopuksi aika vähän tulee sellaista ihan päämäärätöntä ajelua, jonkin verran, ehkä kolmasosa. Yleensä se on joko asioidenhoitoa tai pyrkimistä jonnekin paikkaan. Toki nautin pyörällä niistäkin matkoista toisella tapaa kuin julkisilla nauttisin.
Juu, se varmasti vaikuttaa mp ajoihin jos ei ole autoa. Meillä on pihassa kolme autoa joista kaksi ympäri vuotisessa käytössä, eli jos keli näyttää yhtään siltä että vettä ilmassa, niin autollaanhan sitä mennään.
 Omat mp ajelut on lähes kokonaan olleet nykyään joko niitä päämäärättömiä ajeluita, tai pikku lomareissuja. Ja jonkin verran niitä päämäärättömiä ajeluita tulee tehtyä myöskin kesäautolla, eli osa niistäkin ajeluista on sitten pois noista mp ajeluista.
 Ehkä on vähän liikaakin noita hupiajelu vermeitä, kun ei aika ja mielenkiinto riitä niihin kaikkiin, ja kun on vielä tuota mökkeilyäkin, kalastelua, tätä okt:n kanssa puuhastelua, ynnä kaikkea muutakin just kesäaikana, sillä vähäisellä vapaa-ajalla. Että eipähän sitä juuri muuta kerkeä enää touhutakaan?
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 03, 2019, 20:20:54 ip
Että eipähän sitä juuri muuta kerkeä enää touhutakaan?

Noin se varmasti on. Mulla kun ei ole mökkiä, perhettä eikä autotallia niin kuvio on aivan toinen. Mulla ei mitään muuta kuin prätkä, ei edes fillaria tällä hetkellä. Tuommoinen kaksipuokki riittää rimaa hipoen arkipyöräksi, toistaiseksi. Tonninen ei ole oikein kätevä taajamapyörityksessä. Vuoden bussilippu pääkaupunkiseudulle tällä hetkellä jotain 1400 euroa, ei tule ostettua kuin talvisin. Vuoden päästä prätkän asukaspysäköintitunnus 360 euroa, sähköauton 180 euroa. Hondan parkkeeraus maksaa siis tuplat Teslaan verrattuna, puolikkaan ruudun alakerrasta alkaa saada 800 eurolla/vuosi. Vuoteen 2003 pysäköinti oli prätkille ilmaista Helsingissä. Kaupunginisät oikein hellivät motoristeja. Puolikkaat ruudut eli prätkäpaikatkin talossa olivat ennen puolihintaisia, nykyään sama taksa puolikkaasta kuin kokonaisesta ruudusta.
Jos ottais prätkäpaikan alakerrasta (mulla on ollut kaksi kertaa, nyt ei ole akuuttia tarvetta) ja plus vuoden vakuutus laskettuna päälle, niin kiinteä kulu olisi vuodessa noin 1060 euroa. Ennen kuin ajettu olisi metriäkään. Stadi on niin gimis, tai jotain. Mutta en silti siirry fillaristiksi. Fillari on metallipolviselle viisikymppiselle vähän huono käydä iltasella esmes pyörähtämässä Karkkilassa, yms.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Esko P. Lehtinen - Lokakuu 03, 2019, 20:58:18 ip
Kun jäin eläkkeelle 2017, olen syntynyt 1954, ajattelin, että nyt on aikaa ja halua mottoripyöräillä enemmän kuin aikaisemmin. Mulla oli ollut Honda CB750 K7  jo 30-vuotta (aiemmin oli mm.Suzuki GS1000 ja Kawasaki Z1000ST) Vaihdoin sitten 2018 keväällä siihen etu-ja takarenkaan ja sisäkumit molempiin ja jarrukengät ja jarrupalat kun meinasin ajella kesän aikana, kun aikaa nyt sitten oli.


No, kesällä 2018 tuli sitten ajoa tasan 186 km ja nyt keväällä 2019 myin sen pois.


Ei jäänyt enään talliin kuin yksi "kioskillakäynti" pyörä.  Mulla oli 16-vuotiaana 1970 Yamaha 100 Trailmaster, eli YL2C ja löysin sen pyörän purettuna ja osina joku vuosi sitten ja sain sen ostettua takaisin itselleni ja hyvien kavereiden kanssa entisöityä ja kävi vielä niin hyvä tuuri, että se alkuperäinen rekisterinumerokin oli vielä vapaana ja sain sen siihen pyörään.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Risto Sollo - Lokakuu 03, 2019, 21:43:27 ip
Jep,minunkin ajoihin riittäisi nykyään joku pikkupyörä,125-500,ja vielä kaksitahtinenkin kävisi(PE 175:sta oikein tykkäsin) ;) Voisin luopua tuosta huonolla pidolla olleesta Viragosta...

Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: tuomo jylha - Lokakuu 03, 2019, 22:26:42 ip
Itse uskoisin niin että jos hommaisin jonkun pienemmän mp:n, niin ne ajot jäisi vieläkin vähäisemmäksi kun ne harvat kesäiset mp lomareissut jäisi pois? Osasyy varmaan siihen että ei tule ajeltua enää niin noita ns 100-200 km sunnuntai ajeluita on se, että kaikki nämä lähialueiden asfalttitiet alkaa olla jo enempi kuin nähty. Ja noi iltakahvi- tai jäätelöreissut on just sitä 1-5 km., josta tulee lähinnä rättisulkeiset mieleen ja enää pelkkä lähtemisen vaiva. Eli huomattavasti helpommalla pääsee ne reissut tekemään fillarilla tai autolla.
 Sen takia välillä käy mielessä se isompi enska jolla voisi myös reissata kun se hetki koittaa, tai poiketa myös hiekkateille.
 No, katellaan miltä keväällä näyttää ja tuntuu? Tai mennään edelleen tuolla vanhalla tavalla ja ajokilla, jos se hurmos palaa takaisin? Kyllä se tuolla tallissa mahtuu olemaan, ja tuon käyttökustannukset on melko olemattomat. Eli ei ole rasite miltään osin.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: markkukovasin - Lokakuu 04, 2019, 08:12:13 ap
Jep,minunkin ajoihin riittäisi nykyään joku pikkupyörä,125-500,ja vielä kaksitahtinenkin kävisi(PE 175:sta oikein tykkäsin) ;) Voisin luopua tuosta huonolla pidolla olleesta Viragosta...



En meinaa omaani myydä-mutta osta MZ 250 ETZ...on ihan järkipeli ja halpa
ylläpidettäväkin. Ja ajoltaan oikein riittävä. Osatkin halvempia kuin vastaavat
Pappa-Tunturiin. Eikä niitä edes niin tarvitse uusia...osia...

t. Markku
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 04, 2019, 08:15:47 ap
Itse olen läpi ajouran pitänyt motivaatiota yllä sillä että vuorotellen on ollut aina iso ja pieni pyörä. Mikä on silloin toimiva ratkaisu kun ei tarvitse ajaa koskaan kaksi päällä, yms.Pienissä pyörissä on oma fiiliksensä ja omat etunsa. Täällä etelässä kun on nuo linnunpöntöt kaikkialla niin jo piikilläkin tulevat kaikki perä edellä vastaan, mutta on piikki isolle aikuiselle vähän liian pieni ja raskas ajaa kun sitä täytyy koko ajan kiusata että sillä pääsee minnekään. Kaksipuokissa alkaa olla jo sen verran ötyä ettei ihan ihan hengenhädässä ole normaaliliikenteessä.

CB250RS on hauska kun se painaa kilon vähemmän kuin CB125T, se on kuin piikki jossa on kaksipätkä moottori. Vähän tilavampi ajoasennoltaan toki. Aivan optimi olisi ehkä kolmepuolikas, mutta kyllä kaksipuokkikin on jo oikein kiva. Kokoluokka 400-750 on minusta vähän tylsä noin yleisesti, museopyörät toki hienoja, sellaista välikokoa. Eivät ole pieniä eivätkä isoja. Tonnisessa on sitten se raaka voima, mikä toki alkaa olla nykyisessä flegmaattisessa urbaanissa Etelä-Suomen liikenteessä enemmänkin turhauttava ominaisuus. Yksi pyörä minkä myynti harmittaa pirusti oli RD250LC. Kävin sillä Varkaudessakin. Oli oikein kiva ja sporttinen ampiainen ja kesti hienosti.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Eero Nikkanen - Lokakuu 06, 2019, 11:41:34 ap
 Alkukesä yyberillä ja lopussa hieman piikin mitsillä, yli tuhat, alle 15oo. Ei tullut tarkkaan kirjattua.
 Ajokausi jatkuu harrastetrialoimalla aina lumien tuloon saakka.
 Ois tossa kaksikin enskapyörää työn alla ja niihin jonkinasteinen ajokutina. Sillon se menis läpi vuoden ilman turhia lopetteluja.

 Sen oon iän myötä huomannu, että ajohalut herää MP-messuilla ja keväällä, mutta sitten hiipuu keskikesällä, kunnes sitten taas herää syksymmällä, kun tietää että se "lopetus lähenee", josta juontuukin mieleen huono vitsi kielenkääntäjästä.       
                        Lappeenrannan osuusteurastamolla.  ehe.  :-\
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Marko Villikka - Lokakuu 06, 2019, 13:37:49 ip
Kyllä on ajat muuttuneet sitten 80luvun puolilivälin,Ajoin silloin tunturi ss.llä joka päivä 25km suuntaansa töihin kelikunkeli ainoastaan -86 talvella kun pakkanen kipusi -38 silloin kuljin paripäivää linja-autolla.Nykyään ei huvita lähteä mihinkään ellei ole aurinkoinen ja vähintään +20 asteinen päivä.Tämä ajokausi loppui jo viikkoja sitten ja tulihan niitä kilometrejä reilusti enempi kun muinavuosina.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Lokakuu 09, 2019, 17:48:16 ip
Tässä olis ollu muutaman päivänä kelejäkin. Mutta kun ei vaan ole ajohaluja.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Eero Nikkanen - Lokakuu 10, 2019, 18:46:00 ip
 Tiistaina Hansiksessa ja tänään taas yli tunnin sessio.  Vähän on kädet ja jalat jumissa, kun ei malta venytellä.  Olipas mukavaa.

 Olin Vuohimäen nöyryytyksen jälkeen hieman sitä mieltä että nyt saa olla tälle kesälle, mutta vielä mietin lähtiskö sunnuntaina Tervakoskelle.
 Tänään pitäs kai ilmottautua….          miettii...  ::)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 10, 2019, 19:55:10 ip
Kiva oli tänään pöristellä reilun viikon tauon jälkeen. Vanha ajotakki hajosi ja uusi on vasta postissa, niin laitoin päälle vanhan tavallisen nahkatakin ja yllättävän lämmin oli. Kyllä tässä varmaan vielä pari kertaa pöristellään tänä vuonna. Pakko saada tankkikin vajumaan että mahtuu pienkonebensaa, kun kesällä ajoin välillä ysikasilla.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Pekka Lankinen - Lokakuu 10, 2019, 20:02:30 ip
Tänään oli ihan mukava keli, joten otin Cebarin liikenteeseen. Viimeks heinäkuussa sillä ajelin. Tuntuupa olevan Pystymettä-kunnossa... Että sitä odotellessa! :-)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Marko Mauriala 2 - Lokakuu 15, 2019, 18:22:27 ip
Tuli ostettua käytettynä pykälää liian suuret ajohousut ja takki. Mahtui mukavasti vaatetta alle ja oli kiva tehdä reilu 60 kilometrin ajolenkki vielä näilläkin lämpötiloilla. Samalla sai bensan  sekaan sekoitettua stabilointiaineen.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Lokakuu 19, 2019, 11:56:41 ap
Muistelin vielä syyskuun lopussa tehtyä moottoripyöräreissua; saatto jäähä kesän viimiseks, vaikka vielä tuo pyörä on tallissa valmiusasennossa.

Varsin kulttuuripitonen oli tuo miun syysreissu; taidenäyttelyssä kävin.  Muutaman kuvan laitan taas liitteeks, kuvissa on näyttelyn rosyyri ja teoksista kuvia.  Niistä en ymmärtäny muuta kuin että rosyyri oli kasattu kasi-piste-kasin pulteilla; ite kuvat ei oikein avautunu.  Vaikka ei ees olleet mitään modernia taidetta, pikemminkin päinvastoin.  Osittain saatto johtua ripustuksesta, ko olivat niin ylhäällä että niska kekassa piti yrittää kattoa.  Oli kait suojattu mahollisilta töhrijöiltä.

Mutta matkaan mahtu autolautta mennen tullen, ja niiko kaikki tietää, niillä on tarjolla kaikenlaista mukavaa!

Tässä linkki, jos joku haluaa kattoa:  https://flic.kr/s/aHsmHN8ZfR
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 19, 2019, 13:56:50 ip
Mie lähen nyt kerhon pystymettään morskarilla, joten kausi jatkuu.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 19, 2019, 18:01:22 ip
70km lenkki tänään, koeajoin uuden takin. Nyt on tuo uusi rengaskin tuossa, sen jos ensi viikolla vaihtaisi alle jossain puljussa kun nykyinen saa jo hiihtoliiton kunniakirjan. Väärän kokoinenkin alla oleva mikä oli siinä ostaessa, kapeampi kuin vakio.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Lokakuu 21, 2019, 17:34:45 ip
Tänään vielä (ja pitkästä aikaa) motskarilla töissä.
Alkaa nämä pimeät aamut ja kolmen asteen lämpötilat olemaan custom-ukolle jo vähän epämukavuusaluetta.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Markku Juusela - Lokakuu 23, 2019, 16:11:33 ip
Moro

Saa nähdä oliko ajokauden lopetus kun oli niimmaan perusteelisen hieno syyspäivä,kiersin Kyrösjärven vähän pitemmän kaavan mukaan jolloin kilsoja tuli vähän nafti 100.Oikein mukava ilma ainoa että vähän tuntui selässä viileältä kun ei ollut vuoria takissa.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Pekka Lankinen - Lokakuu 23, 2019, 16:41:40 ip
Tää on tosiaan viel hyvä syy viikonloppukurvailuun, sitten taitaa olla tää ajokausi ohi...
http://mp69.fi/home/tapahtumat/etelan-pystymetta-2019/
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Tuomo Ruohonen - Lokakuu 23, 2019, 18:44:01 ip

180 km tänään hienossa syysauringossa Sipoon ja Porvoon suunnalla. Sen jälkeen pyörän pesu ja ensi viikolla talliin. 9000 km Kawalla ja 1200 km Jawalla, siinä tämä kausi.
Keväällä jatketaan.

Vanharusto
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Reijo Yliräisänen - Lokakuu 23, 2019, 20:05:16 ip

Joo, perjantaiaamuna Pystymettään, luvassa ajankohtaan kuuluvaa keliä ja hyvää seuraa. Tällä ajokaudella tuli vajaa kymppitonni kilsoja, museopyörällä jokunen sata ja noilla kotareilla (950) loput. On tässä ollut murhetta terveyden kanssakin, mutta ei parane luovuttaa ja antaa periksi. Eikä ajohalut ole lopussa, ajetaan talvellakin jos enskapiikkikeliä tulee.
Niin, ikää on nyt 65 v.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Mika T Kyllönen - Lokakuu 24, 2019, 15:17:25 ip
Eilinen töissäkäynti taisi jäädä viimeiseksi. Kotimatkalla kävin pesemässä pyörän ympäriinsä; tankki, sivuposket ja satula pois ja kunnollinen pesu. Ajelin sitten talliin, tankkiin jätin vähän ihan pienkonebensaa. Näyttää säätiedotus vkl niin kosteaa ettei taida lähteä enää sorateille sotkemaan ja alkuviikolla pitäisi mennä pakkasen puolelle. Pitää aloitella talvihuolto; purkaa vielä nuo kaasarit, herkistellä tai uusia ryyppyvaijerit, öljyt kaikki vaihtaa ja tietysti öljynsuodatin. Toisen etupumpun liukuputki vaihtuu kun siinä oleva kolo syö stefan melko pikaisesti vuotavaan kuntoon. Viikolla noudin matkahuollon toimittaman lähetyksen: muistin tilata putken Motorworksilta enklannista ennenkuin brexit nostaa tullimuurin sumujen saaren ympärille. Niin ja vanteille pitää uudet kumit väännättää; mennään samoilla kuin pari kesää on menty: Mitas E07 on aika hyvä yleiskumi matkaenskaan, nyt tulee taakse se E07+ malli jossa ei ole keskipalkoa. Kiinnostaisiko ketään tämmönen airhead-gessu?? Pyöräkuume vähän nostaa päätään....
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Marko Mauriala 2 - Lokakuu 24, 2019, 16:57:44 ip
Mainiossa syyssäässä ajelin 70 km. Rouvakin kävi vähän koittamassa juuri eilen hänelle hankittua Honda CB500:sta.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Rauno Härkönen - Lokakuu 25, 2019, 07:03:51 ap
Mainiossa syyssäässä ajelin 70 km. Rouvakin kävi vähän koittamassa juuri eilen hänelle hankittua Honda CB500:sta.
Hienoa ja onneksi olkoon perheen uudelle ajopelille....!  ;)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 25, 2019, 18:18:14 ip
Noin 200 kilometriä hiekalla ja asfaltilla.
Retki alkoi auringonpaisteessa, mutta päättyi sumuiseen sateeseen.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Marko Mauriala 2 - Lokakuu 27, 2019, 15:31:07 ip
Kolmantena päivänä peräkkäin alle valikoitui edellä mainittu emännän CB. Valintaan vaikuttaa, että omassa eturengas mallia silestone, ei oo vaan saanu vaihdettua. Eipä silti mainio ketterä ja kevyt pyörä tuo CB.
Muita motoristeja ei oo noilla pikkulenkeillä vastaan tullut.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Pekka Lankinen - Lokakuu 27, 2019, 16:57:02 ip

Joo, perjantaiaamuna Pystymettään, luvassa ajankohtaan kuuluvaa keliä ja hyvää seuraa. Tällä ajokaudella tuli vajaa kymppitonni kilsoja, museopyörällä jokunen sata ja noilla kotareilla (950) loput. On tässä ollut murhetta terveyden kanssakin, mutta ei parane luovuttaa ja antaa periksi. Eikä ajohalut ole lopussa, ajetaan talvellakin jos enskapiikkikeliä tulee.
Niin, ikää on nyt 65 v.
Lauantaina, iltapäivällä oli pääluku 190. Siis Pystymettässä. Jälleen kerran kalustoa laidasta laitaan ja ormajokisten järjestelyt ns viimeisen päälle, hienossa honkametsässä!
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Markku Juusela - Lokakuu 29, 2019, 17:36:17 ip
Moro

Oli niin komia aurinkoinen päivä tänään että kun sain ton kesärengas souvin suoritettua loppuun eli kun vaimo oli pessyt parin auton pyörät niin roudasin ne niiden talvehtimis paikkaan ajoleikkurin kärryllä kunhan taioin leikkurin ensin käyntiin,niin sitä piti sanomani että kävin pyörälenkin tekemässä ihan vaan muutaman kymmenen kilsaa.Toi Spyder olisi oikea talvipyörä kun viima ei käy oikeastaan muuta kun selkään vähän pyörittää että sillä vois huoletta kylmälläkin ajella mutta kai tämänpäiväinen nyt oli se syksyn viimeinen ja huomenna pyörä talvehtimaa.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Lokakuu 30, 2019, 20:59:27 ip
Nyt odotellaan vähän tuhdimpaa lumijääkerrosta, että nasta alkaa pitämään, joten ajokaudessa pieni katkos.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: juha leskinen - Marraskuu 01, 2019, 08:39:32 ap

[/quote]
Lauantaina, iltapäivällä oli pääluku 190. Siis Pystymettässä. Jälleen kerran kalustoa laidasta laitaan ja ormajokisten järjestelyt ns viimeisen päälle, hienossa honkametsässä!
[/quote]
Tervehdys, Tänä vuonna jäi harmi kyllä Pystymettä väliin.
Tosin ihan mukavasta syystä.. lomaviikolla etelässä 25-31 astetta lämmintä. (pitää yrittää saada sitä hiilijalanjälkeä aikaiseksi ettei jatkossa tarvitsisi tehdä enää lumitöitä)
Taisi olla ihan kelpo keli? Reissussa ollessa uutisoivat myrskyä suomeen.. liekkö Pystymettään sattunut?
Pitäisiköhän tuo pystiksestä poissaolo paikata Talvirallilla? Tänä talvena ei ole tarkoitus itse järjestää kokoontumisajoa niin voisi poiketa valmiissa pöydässä..
T Juise
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Pekka Lankinen - Marraskuu 01, 2019, 15:48:37 ip
Moi vaan, Juike!


Ekana yönä tuuli reippasti. Ormajokiset veti niin kotiinpäin, että se ainut kaatunut puu rämähti heidän oman telttansa päälle! Ei kuitenkaan henkilövaurioia. Viileni vaan koko viikonlopun ajan, mut ihan Pystiskeliä...
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Marko Mauriala 2 - Marraskuu 02, 2019, 15:23:38 ip
Sääennusteista päätellen tänään taisi tulla syksyn viimeinen ajolenkki. Vajaa 40 km, enemmänkin olis voinu ajaa, mutta sormet paleli. Hanskat taisi olla vähän kosteat lähdettäessä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Harri Valtari - Marraskuu 03, 2019, 05:36:48 ap
Torstaina poikkesin lähikaupungissa essonbaarissa Hesarin ja Ilkka-lehden äärellä  , nurkkapöytä , maksoi mitä maksoi . Ajokkina suorituskykyinen ja ajettavuudeltaan häikäisevä Vespa PX 150 . Nyt työnsin laitteen talliin odottamaan uutta omistajaa . Torstaina tuli myös hankittua uutta kalustoa entisten lisäksi . Iso 1-pyttyinen , jonka ostoa olen vuosia suunnitellut , Yamaha SRX 600 .
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Markku Juusela - Marraskuu 03, 2019, 09:15:37 ap
Moro

Hienon ja harvinaisen pyörän olet hankkinut  ;)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Marraskuu 03, 2019, 16:08:06 ip
Tänään Kallio-Pitäjänmäki-Kallio. Ei tullut hiki. +3C.
Kyllä se tässä taisi nyt olla tämä kausi.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Rauno Härkönen - Marraskuu 04, 2019, 06:12:15 ap
Lopetin ajokauden 2.11 vein Hondani ostamalleni parkkihallipaikalle mutta joku saatana parkeerannut siihen moponsa ilman lupaani...  >:(
-Täytynee tilata Romu-Keinänen viemään se parkkipaikka varkaan vehje veke....  :-\
Jos on foorumilainen niin siirrä äkkiä se tai maksa vuokraa...  ???
Tämä siis Espoossa Ison-Omenan vieressä olevassa parkkihallissa...  :P
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: markkukovasin - Marraskuu 04, 2019, 07:38:29 ap
Et kurkannut sitä rekkaria? Sitten lappu
fillariin/kaverin puhelimeen,että liivimiehet kohta tulee
parkkiruudun käyttömaksua kyselemään..

Ainoa vaara asiassa on toki se,että se fillari sattuu olemaan...liivimiehen motukka. :laugh:

t. Markku
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juhani Halmeenmäki - Marraskuu 18, 2019, 12:43:47 ip
Sunnuntaina ajoin pyörän talliin.
Ja perskule kun ajohalut ei loppuneetkaan vaan kasvoi >:(
Huolimatta siitä, että ilma oli se marraskuinen tihkusade ja hämärä.
Tuo kuutisen viikkoa väliä, kun ei ollut ajettu, koska ei osunut vapaa-aikaan kuivaa keliä & päivänvaloa, oli jo liian pitkä aika :-\
On tämä syksyn ja kevään välillä oleva ajanjakso vaan niin järsseestä epäeläkeläisille :o
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juhani Halmeenmäki - Marraskuu 18, 2019, 13:43:27 ip
No kun ei kelkallakaan voi ajella, kun ei ole sitä lunta täälläpäin montakaan päivää keskivertotalvessa :(
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Rauno Härkönen - Marraskuu 20, 2019, 04:03:03 ap
Et kurkannut sitä rekkaria? Sitten lappu
fillariin/kaverin puhelimeen,että liivimiehet kohta tulee
parkkiruudun käyttömaksua kyselemään..

Ainoa vaara asiassa on toki se,että se fillari sattuu olemaan...liivimiehen motukka. :laugh:

t. Markku
Rekkarin mukaan omistaja on joku firma, puhelinnumeroa ei ole ja ihmeellisintä on osoite joka on parkkihallin yläkerran asunnossa mutta paperien mukaan kukaan ei asu siellä....  :o
-Talo- ja huoltoyhtiön tutkimusten mukaan, lupasivat viedä vaikka romikselle sen mopon...  ;)
Ps. On joku muovipulkka, ei liivimiehen Harrikka....  ;)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Jorma Korolainen - Joulukuu 14, 2019, 13:10:12 ip
On tämä syksyn ja kevään välillä oleva ajanjakso vaan niin järsseestä epäeläkeläisille :o

Samaa ongelmaa ollu, mutta koneistuksella esim lumihommista saapi ihan hauskojakin, ainakin siedettäviä.

Hommasin Mitsubishi mt372d kiiteistörattorin, siinä on etunostolaite, puskulevy, takakauha ja ruohonleikkuri, ruputti on rekisterissä. Onpas ollu hauska tuommonen harrastearvoakin omaava pieneen tilaan menevä pikkunelikko. Ei vie diisseliä juuri mitään hyvin käynnistyy kun on letkulämppäri.

Pikkuehostuksista olen selvinnyt itsekin, kaikki kun on hyvin esillä kuin Jawassa. Joskus hiippailen juomaan saunakaljan rattorin pukilla.

Oli harrasteauto harkinnassa mutta ei riitä osaaminen pellihommiin ja mönkkärissä ei ole samoja työkonevalmiuksia.

Jopa rouva on pitäny hankintaa hyvänä!!!!!!! Ja se on jo paljo.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Joulukuu 21, 2019, 15:19:18 ip
Latasin akkua, eli kävin 26km lenkillä. Pa-pa-pa, erittäin mukavaa. Kohtahan on jo kevät ;)
Kaivarissa katselin merta. Sula oli. Ei ollut pitkää riviä pyöriä parkissa.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Eero Nikkanen - Helmikuu 23, 2020, 21:38:22 ip
 Tänään tuli tuossa Sipoon öljytiellä lauma ihan oikeita moottoripyöriä vastaan.

 En osaa sanoa olivatko lopettamassa, vai aloittamassa ajokauttaan.

 Lämpöä arviolta +4 ja tiekin lähes kuiva.   Kai se nyt aloitukseksi lasketaan...
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Helmikuu 23, 2020, 23:33:02 ip
Hanurista on tämä ilmasto.
Sen kerran, kun olisi talvienskalle ollut ajokeliä (luntna maass ja tiellä) niin olin töissä.
Sen jälken onkin ollut paljaat tiet.
Ei sinne kehtaa lähteä nastoja tuhoamaan.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Hannu Boman - Helmikuu 24, 2020, 10:27:57 ap
Tytär avasi ajokauden eilen 23.2.2020 ja tänään meni kouluun CB125R:llä  :D


Itse jätin vielä wingin ja tx650:n talliin.... ehkä kuukauden päästä liikenteeseen.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Helmikuu 24, 2020, 11:00:53 ap
Trumppaa on puunattu tallissa ja  mammakin vaihtoi jammuunsa öljyt.
Ei ne ajohalut näemmä loppuneetkaan ajamalla. Ne vain huilasivat pimeimmät kuukaudet.
No, eiköhän tässä reilu kuukausi vielä kärvistellä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Helmikuu 24, 2020, 21:49:22 ip
Männä viikolla pit huihai käyttää huollossa (15.000, olikos se nyt euroa vai kilometriä...).  Puoltoista tuntia vaan arvelivat ajaksi, ni ei menty kahella autolla, vaan menin keskenään ja otin ulkoiluvermeet päälle. Tein kävelylenkin sillä aikaa, Visulahen paikkeilla, enimmäkseen metsässä.  Vitostietä män joku puol-möhkö-enduro pohosta kohti, merkkiä en tunnistanu.  Kameravermeetkii oli repussa, vaan en ees yrittäny kaivaa, ko en ois kuitenkaa ehtiny.  Jollakii oli ajohalut päässy yllättämmää.

jv
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Martti Korhonen - Helmikuu 26, 2020, 15:28:02 ip
Keväällä 2013 hankin ensimmäisen IC:n ja kesällä 2014 aloitin ensimmäisen ajokauden, jota en ole vielä lopettanut. Onhan tuossa ollut välillä pitkiäkin huoltotaukoja välissä, mutta vakuutus on ollut koko ajan päällä ja jokaisena vuodenaikana on tullut ajeltua. Nyt kuitenkin meinaa olla ajohalut vähissä, ei tuo pakkanen enää oikein maistuisi. Vaan ei enää kauan niin alkaa jo helpottaa. Ei passaa vielä lopettaa hyvin alkanutta kautta! Ensi talveksi jos saisi taas tuulisuojan niin ei niin kylmä tulisi.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Heikki Salmén - Maaliskuu 19, 2020, 15:33:53 ip
Vastasin tähän ketjuun, vaikka ajohalut ei lopu ajamalla. Ne vaan lisääntyy.

Tänään a) tallitetriksen ansiosta käyttöpyörä tuli framille ja b) oli kaunis ilma. Siis ajamaan.

Joensuusta Ilomantsin tietä Koveroon, sieltä suuntana Eno. Enossa kahvit (ainoa asiakas baarissa) ja takaisin kotiin Joensuuhun. Sellainen 120 km. Ihan sopiva aloitus ja lisää tarttis saada.

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Heikki Salmén - Maaliskuu 19, 2020, 15:35:07 ip
No, olihan se ajaminen välillä vähän jännää kun oli jäätä tiellä. Varovasti, mutta jalat tapeilla meni nekin kohdat.

[ylläpito on poistanut liitteen]
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Maaliskuu 19, 2020, 21:22:57 ip
Oli kyllä ihan kintaalla itselläkin tänään, että lähdenkö kauden ekalle lenkille.
Jäi sitten kuitenkin laiskuutta lähtemättä.

Saas nähdä kuinka tuo korona sotkee ajokauden.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Maaliskuu 24, 2020, 16:11:08 ip
Oli kyllä ihan kintaalla itselläkin tänään, että lähdenkö kauden ekalle lenkille.
Jäi sitten kuitenkin laiskuutta lähtemättä.

Saas nähdä kuinka tuo korona sotkee ajokauden.

Aurinkoinen ja lämmin päivä. Käytin etyöpäivän ruokatunnin motskariajeluun. Vajaa tunnin lenkki ja 50km mittariin.
Sanonta: "my bike is my psychiatrist" pitää kyllä paikkansa. Korona-ahdistus oli sen tunnin tipotiessään.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Eero Nikkanen - Syyskuu 23, 2020, 17:37:11 ip
 Vähän roikottanu tuota vakuutusta pyörässä, että josko vielä kerran kävis ajelemassa ja tänään käväisin pikku lenkin lähes +20 kelissä.
 Kyllä vaan maistu mukavalle, jopa niin, että pitänee vielä kerran ottaa uusiksi.

 Suosittelen, koska kohta ne kelit taas väkisinkin muuttuu...
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Syyskuu 23, 2020, 23:14:54 ip
Vähän roikottanu tuota vakuutusta pyörässä, että josko vielä kerran kävis ajelemassa ja tänään käväisin pikku lenkin lähes +20 kelissä.
 Kyllä vaan maistu mukavalle, jopa niin, että pitänee vielä kerran ottaa uusiksi.

 Suosittelen, koska kohta ne kelit taas väkisinkin muuttuu...

Mie kävin maanantaina (21.09) testaamassa uuden ja vanhan vitostien.
Olihan se aika huima fiilis, kun Visulahdesta Juvan suuntaan vanhaa vitostietä tuli vastaan neljä autoa, josta kolme oli koulutaksia...
Ei ole varmaan koskaan vitostie ollut sillä kohdalla niin rauhallinen Koskentaipaleentienhaaraan saakka...
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Jaakko Latvanen - Syyskuu 24, 2020, 18:03:47 ip
Pääsikös siitä Huuhaanjostakin missä ne vanha ja tähän asti tehty uus yhtyy, nousemaan sinne uuvelle, tai pääseekö siitä ihan katukulkimella, vai pittääkö olla vähintään sitymaasturi eli maastopyörä?  Pitäs vissiin lähteä ihan varta vasten opiskelemaan, ettei sitten eksy jos tullee tarvis sinnepäin matkailla.

jaakkovaakko
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Eero Nikkanen - Syyskuu 24, 2020, 20:17:16 ip
 :) Aijai. Vasta leikattu viljapelto tuoksuu niin hyvälle tuolla maaseututiestöllä että.
 Suzuki ahmi taas tunnin iltalenkin ja kyllä oli pyöriä paljon tienpäällä. Kaikilla kai sama fiilis.  ::)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Petri Behm - Syyskuu 24, 2020, 21:10:28 ip
Pääsikös siitä Huuhaanjostakin missä ne vanha ja tähän asti tehty uus yhtyy, nousemaan sinne uuvelle, tai pääseekö siitä ihan katukulkimella, vai pittääkö olla vähintään sitymaasturi eli maastopyörä?  Pitäs vissiin lähteä ihan varta vasten opiskelemaan, ettei sitten eksy jos tullee tarvis sinnepäin matkailla.

jaakkovaakko

Kylttejä seuraten Visulahteen ja siitä sitten kohti Juvaa vanhaa vitostietä pitkin.
Toppi tulloo Koskentaipaleentien risteyksessä.
Ei voi olla huomaamatta, koska hiekkakasa. kieltomerkki ja aita keskellä tietä.
Sen pääsee kiertämään, koska tontille ajo sallittu, mutta jatkuu hiekkatienä jonnekkin.

Oli muuten aika aavemaista ajaa vanhaa vitostietä, kun koko matkalla tuli neljä autoa vastaa, josta osa oli koulutakseja.

Linkki päätepysäkille.
https://www.google.fi/maps/@61.7506988,27.5454229,17z (https://www.google.fi/maps/@61.7506988,27.5454229,17z)
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Syyskuu 24, 2020, 22:09:12 ip
Viikolopuksi luvattu niin hyviä ajokelejä ettei ajohalut ole lähelläkään loppua.
Joku lenkki pitää ajella kun kerran on tilaisuus.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Pekka Lankinen - Syyskuu 25, 2020, 10:16:36 ap
Sen vois viikonlopun sään hyödyntää vaikka Pystymettä-reitin tiedusteluun. Hyvän sään aikana... 😆


Etelän Pystymettä, 23.-25.10.2020, Vähäkankaantie 242, 31500 Koski TL
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Mika T Kyllönen - Syyskuu 25, 2020, 17:28:06 ip
Eilen kävin Kuopiosta pikkuteitä pitkin Rakkinekoskella eväskahvit juomassa, jotain parisataa km tuli ajoa. Sunnuntaina lie käytävä kanssa jossain.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: veijo sallinen - Syyskuu 25, 2020, 20:43:00 ip
Tänään mökiltä Orivesi,Luopioinen Vehoniemi,keli upea, pyöriä,isoja, paljon vastaan. Huomenna lisää.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Syyskuu 25, 2020, 23:28:09 ip
Tänään mökiltä Orivesi,Luopioinen Vehoniemi,keli upea, pyöriä,isoja, paljon vastaan. Huomenna lisää.
Harmi vaan, että Leila ei pidä enää kuppilaa auki Vehonimessä kuin viiteen asti. Muka talvi jo...
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Pekka Lankinen - Syyskuu 26, 2020, 18:12:15 ip
Tosi hieno sää, tänäänkin. Ja mahtavan hyväkuntoisia mutkateitä reitillä Hämeenlinnasta Pystymettään. Erityisesti Vojakkalan jälkeen, siitä Eerikkilän ohi Somerolle ja edelleen Koski TL:iin... Enpä ollut hetkeen siellä suunnalla ajellutkaan!
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Syyskuu 26, 2020, 18:36:33 ip
Tänään ajelin sen latolöydön Mäntästä Stadiin. Kytkin piti ilmata paikan päällä kun olivat nesteet lähes hävinneet pitkässä seisonnassa, ja sitten kun saatiin käyntiin niin tulppa pimeni. Kyliltä etsittiin ja löydettiin vastaava kasitulppa, vakio on ysi. Hyvin alkoi taas käydä silläkin. Vanhat kiinni olevat tulpat aivan ruosteessa. Hyvä yksilö, ajopäiväkirjat löytyvät kaikkine kuitteineen ja kirjauksineen siitä asti kun pyörä tuotiin Suomeen 20 vuotta sitten, ja Saksan Guntheriltäkin löytyy jotain dataa, mutta kielipää ei riitä. Jakopää on uusittu kymmenen vuotta sitten, jonka jälkeen ei ole paljoa ajettu kirjanpidon mukaan. Mittarilukema 75 000km, ja se on todellinen. Jarrulevyissä ei vielä juuri yhtään olasta ja virtalukko naksuu kuin uusi. Neljäs tonniäffä! :D Tämän pidän. Vaihdelaatikko ja moottori todella terveen tuntuiset. Pientä kosmeettista hienosäätöä on.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Eero Nikkanen - Syyskuu 27, 2020, 15:51:10 ip
 Merenrantakohteet tuli kierrettyä parin tunnin lenkillä. keli suosi, mutta nyt taitaa riittää tolla isolla pyörällä.
 Öljynvaihdot, pesu, vahaus yms. välttämätön, sitten akunkaapeli irti ja pressun alle nurkkaan talviunille.  :)
 Kiva kesä oli, vaikkei niitä kilsoja ihan kauheesti tullut. Enemmän kuitenkin kuin edellisenä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Lokakuu 03, 2020, 17:53:18 ip
Tänään retki Saaren kansallispuistoon Tammelaan. VT2823 on hieno maisematie ja paljon oli mopoja vielä liikkeellä.
Vajaa 200km lenkki.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Mika T Kyllönen - Lokakuu 11, 2020, 09:41:41 ap
Joko oli eilinen se viimeinen kauden reissu, epäilen. Kuopiosta Kehvo-Vianta-Pörsänmäki-Runni-Kiuruvedellä tankilla-Rapakkojoki-Salmenkylä-Tuovilanlahti-Haatala -Kuopio sorateitä pitkinpoikin, Ameriikantie tuli ajettua myös. Menomatkalla Kinnulanlahden tasalla vedin varoiksi sadevehkeet päälle, kun näytti lännessä niin sateiselta, välillä ripeksikin. Lämpöjä oli siinä +10, ei näkynyt muita ajelijoita, punavaatteisia pappoja istui torneissa tärkeinä kiväärin kanssa, Mersu tai suv parkissa tiellä niin ettei ohi meinannut päästä. Hirviporukoita oli useita.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Tuomo Ruohonen - Lokakuu 11, 2020, 11:24:45 ap
Vaimon kanssa eilen syysajelu 355km. Hki-Hyvinkää-Turenki-Hlinna-Tuulos-Padasjoki-Vääksy-Vierumäki-Lahti-Hki. Upea ilma. Hyvä lounas Vääksyn Paviljongissa antoi puhtia. Kausi alkaa olla lopuillaan, 11000 km Kawalla ja 1000 km Jawalla. Pyörät talliin ja huoltoon, ja ensi keväänä jälleen, toivottavasti.


Vanharusto
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Lokakuu 12, 2020, 09:09:47 ap
Vaihdoin trumppaan öljyt vielä tämän kuun puolella kun oli vaihtoväli päässyt jo vähän venähtämäänkin.
Ja kannatti vaihtaakin, koska mitteriin on kertynyt jo 800km sen jälkeen.
Eilenkin pikulenkki kun iltapäiväksi poutaantui. Trumpan mittariin kertynyt reilu 13000km tälle kesälle.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Martti Törmä - Lokakuu 13, 2020, 18:35:27 ip
Työt haittaa harrastuksia. Omat hommat täytyy yrittää tehdä iltaisin ja viikonloppuisin, ajot jäi tänä kesänä 80 kilometriin.
Crossi- ja rälläyspyörillä ehkä 15km. Siinä kaikki.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Lokakuu 26, 2020, 13:34:11 ip
73km lenkki tuli vielä rykäistyä syystuimaan. On se vaan kivaa.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Juha Pohjamo - Marraskuu 05, 2020, 22:50:30 ip
Tänään piti pyöräyttää muutaman kymmenen kilometrin lenkki ihan vaan siksi, etten muistaakseni ole koskaan ennen ajanut marraskuussa moottoripyörällä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Peter Rumjantzeff - Marraskuu 06, 2020, 13:18:15 ip
Juu, harvemmin on tullut marraskuussa kruisailtua. Joskus vuonna 2000 kävin pari kertaa töissä pikkupakkasella joulukuussa RD350LCeellä urheilun vuoksi, kun oli kuivaa. Huomenna voisi vielä asioidenhoitolenkin heittää, niin ei tartte bussissa istua. Hirveästi hurua ei viitti pienkonebensalla ajella, lyhytkin lenkki polttaa äkkiä bensaa parinkympin edestä :) Tuo urku kun imaisee kylmällä kelillä kaupunkiajossa sitä ihan kiitettävästi. Huomenna tankkaus taas täyteen, ja eiköhän se ole siinä, jos ei nyt tule kesä talven keskelle niin kuin laulussa sanotaan. 
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: erno jaakola - Marraskuu 09, 2020, 22:03:39 ip
Kävinpä hakemassa  jawan tallista   ja huomenna  sillä töihin
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Stefan Holmström - Marraskuu 09, 2020, 22:19:49 ip
Pari kertaa viime viikolla töihin jammulla. Sikäli kätevää, kun pysäköinti on ilmaista prätkille Turussa (omissa mopo/mp-ruuduissa). Kuivina pakkaspäivinä voi hyvin heittää vähän pidempiäkin lenkkejä.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Martti Törmä - Marraskuu 10, 2020, 07:23:50 ap
Paljon oli viime perjantaina 6.11 moottoripyöriä liikkeellä, taisi olla +11 astetta lämmintä, juhannuskelit.
Otsikko: Vs: Ajohalut loppuu ajamalla - Ajokauden lopetus
Kirjoitti: Harri Valtari - Marraskuu 18, 2020, 23:52:14 ip
Vuosi sitten marraskuun alussa kävin  150 - Vespalla lähikaupungissa kantabaarissa kiusaamassa naismyyjiä , ruumiinrakenne  kun rajoittaa miesmyyjien kiusaamista . Tänään suoritin , porttikiellon päätyttyä , saman reissun Diversionilla . Ajaminen oli kohtuullisen mukavaa , lämpötila +5 ja tie paikoin kuiva . Vastaan tuli toinenkin seko . .  , tarkoitan sitkeä motoristi GS Bemarilla . Tuommoisen pyörän nähdessä tulee tarve " repiä pelihousunsa " . Koska en pelaa mitään , minulla ei myöskään ole pelihousuja , joten vastineeksi päätin polttaa ajohousuni , ne kun ovat vuodelta 1997 ja ovat alkaneet vuotaa pahoin . Rukka on kallis merkki , mutta vastine rahalle on ollut hyvä . Lohdutin itseäni , että Bemarin sijaan minulla on teoriassa 20 000 käytettäväksi viinaan , lauluun ja voimakkaasti meikattuihin naisiin . Hemmetti , että itselle valehtelu on vaikeaa . Pyörän ostoa olen kyllä suunnitellut , täyskatteellinen ruiskulla oleva pyörä . Toisaalta , kun saisi tehtyä jotain tuolle Jammun pleksille , niin pyörä kyllä ajaa asiansa , kypärämelu vain on aikamoinen . Niin tai näin , outoa on , kun vielä marraskuun puolivälissä voi moottoripyöräillä täällä lakeuksilla . O tempora , o Mora , kuten käsityöläiset sanovat .