Kirjoittaja Aihe: Ancillotti 50cm3 197?  (Luettu 16979 kertaa)

Elokuu 20, 2015, 17:43:42 ip
Vastaus #15

Jaakko Latvanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2903
Kuten kerroin, omakohtaista kokemusta on minulla vain piikeistä. Vierestä seurasin muutaman kaverin kisatouhua noilla viiskymppisillä, joskus osallistuin mekaanikon hommiin putsarin pesijänä ja pinnojen kiristäjänä. Ei niitä koneita kuitenkaan aukoa tarvinnut.  Eli jotenkin vain oletin, että tuo vaihteisto olisi ollut tyypiltään sama.  Piikkisessä laatikossa on ryhmäpyörä, eli toisen akselin rataspakka on samaa kappaletta. Toiseen akseliin on jyrsitty ura, missä tuo ristitappi liikkuu akselin suuntaisesti lukiten yhden rattaan kerrallaan akseliin. Ristitapin perusasetus piti ensin säätää kohdalleen, ja toisesta säädöstä säädettiin, kuinka pitkän liikkeen ristitappi kulkee kerran vaihdekepistä polkaistessa. Luultavasti suurimmat ongelmat esim. minun kohdallani johtuivat siitä, että ymmärrys ja sitkeys ei riittänyt asiaan paneutumiseen. Ja sitten pomppivalla rossipyörällä kun ilman kytkintä vaihtoi, oli vaihtoehtoina että vaihde ei ollut vaihtunut ollenkaan, oli vaihtunut toivotusti seuraavalle tai hypännyt yhdestä vaihteesta yli sitä seuraavalle.  Siitä tuo nimitys "satavaihteinen sassi". Tälläinen muistijälki jäänyt tuosta piikkisestä, ja enhän minä taida olla viiskymppisen konetta edes nähnyt koskaan keskeltä aukaistuna.

jaakkovaakko

Elokuu 20, 2015, 17:51:58 ip
Vastaus #16

seppo savolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 973
  • Osapuilleen kasassa....
Sama systeemi kummassakin, kierroksilla vaihtuu parhaiten.

Miettimään kun jää niin putoo väliin, alaspäin meneekin paremmin.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 20, 2015, 17:53:32 ip kirjoittanut seppo savolainen »

Elokuu 20, 2015, 22:14:07 ip
Vastaus #17

jarimiettinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 25
  • classic motocross
Jeps kyllä oli hienopeli tuo Ancillotti kun ukkovainaa mulle sellaisen hommasi Puromotorilta, oli vielä ensimmäinen joka tuli Suomeen. Siinä oli hopean värinen tankki ja runko. Tais olla vuosi 1976.
SUZUKI RM 250 1981
SUZUKI RM 125 1981
SUZUKI RM 400 T 1980
SUZUKI RM 125 1976
SUZUKI RM 465 1982

KTM 350 sx-f  2012

Elokuu 21, 2015, 09:47:57 ap
Vastaus #18

sakari vesa

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 234
Ehkei pidä sotkea piikkistä "sataloota sassia" näihin entisajan Sachs 50 S luokkamopojen alakertoihin,
sillä 125 cc- kone on täysin eri.

Tuolta löytyy kummatkin http://home.arcor.de/wawa4/index.htm

Minulla ajomopossa ensimmäistä versiota oleva Sachs 50 S viisi lovinen moottori, 50cc ja 5.8 hp vm.-63.
Tuo säteittäis rivoituksella oleva sylinteri tuli myöhemmin tuotannon toisen vaiheen moottoreihin joissa myös
tehtiin kytkin koriin omat muutoksensa.

Ruotsissa ainakin ovat Aimit ja muut tuon ajan italiaanot suosittuja jopa siinä määrin että käyvät harrasteen puitteissa
Italiassa pörräämässä ja vastavuoroisesti italiaanot vierailevat Ruotsissa. Ostelevat varsin mieluusti noita vehkeitä Suomesta.
Tuohan on mielenkiintoinen tieto. Missähänpäin Ruotsia käyvät ajamassa? Lieko kuskit samoja ikinuoria 6:kymppisiä, jotka aikoinaan ajoivat niillä kisaa?

Elokuu 21, 2015, 11:58:49 ap
Vastaus #19

Olli Salonen

  • **
  • Jäsentiedot Paikalla
  • Museoajoneuvotarkastaja
  • Viestejä: 526
  • VMPK # 1916
Ruotsissa ajetaan jonkinmoista classic sarjaa 50 cc peleillä. Valtaosa kuskeista on ajanut näillä peleillä jo 70-luvulla, mutta on joukossa nuorempiakin.
Linköpingin 50-årsracessa heinä-elokuun vaihteessa oli kolmisenkymmentä 50 cc pyörää viivalla.
http://www.classic50vmx.com/

Elokuu 21, 2015, 12:50:19 ip
Vastaus #20

seppo savolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 973
  • Osapuilleen kasassa....
Varmaankin samaa harrastajakuntaa josta Olli linkin laittoi.

Kohdattiin sattumalta 2012 Kalajoella olin siellä osallistumassa leikkimielisiin mopetien kiihdytys mittelöihin.
Ruottalaiset vastaavasti pitivät polttareita. Kattelivat tarkasti mopojani niissä oli Zynyn 284-lohkoiset, Sachs 50S ja
Puch M 50 koneet.

Kertoivat harrastuksestaan ja juteltiin muutoinkin näistä krossi mopoista.
Kysyivät lopulta jotta tiedänkö olisiko Aim tai muita vastaavia italialaisia kisapelejä kaupan.

Annoin vinkn ja he kävivät reilun vuoden päästä ostamassa kyseisen pelin.

Tuo Puch M50 on varsinaisesti montuille suunniteltu kone, oikeammin kasikymppisen alakerralla varustettu johon
asennettu olakkeellinen 50cc sylinteri. Samaisella alakerralla ajoi myös aikoinaan Salosen Pentti 50 cc TT:tä.

Elokuu 21, 2015, 13:45:52 ip
Vastaus #21

juha p salonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1542
Asvaltti 50cc lisäksi on mullakin kaksi 50cc rossi projektia Gerosa ja Aim minarelli P6 koneilla yritän rakentaa
http://www.squadra50.fr/_V6/viewtopic.php?id=115  erilaisia crossareita
« Viimeksi muokattu: Elokuu 21, 2015, 22:17:45 ip kirjoittanut juha p salonen »

Elokuu 26, 2015, 10:36:26 ap
Vastaus #22

juha p salonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1542

Elokuu 26, 2015, 11:54:41 ap
Vastaus #23

Kai Kivekäs

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 112
Vieläkös Puron Markku vaikuttaa alalla, hänen muistissaan tai papereissaan saattaisi olla noiden malleista faktatietoa?

Pari viikkoa sitten mulle kerrottiin, että edelleen vaikuttaisi. Puromotor ainakin yrityksenä on olemassa. Täytyisi käydä moikkaamassa.

Kyllä se Markku alalla edelleen vaikuttaa. Puromotorin (Ylöjärvellä) tiskin takana istui kun paikalla poikkesin. Mukava turinatuokio siinä vietettiin. Sivumennen kysyin myös löytyykö Ancilotteihin vielä osia. Aika heikosti kuulemma on enää.
MC1B '75
KX125 '74
KX250 '79
YZ125 '88

https://www.facebook.com/dirtbikepunk/

Elokuu 26, 2015, 13:26:34 ip
Vastaus #24

juha p salonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1542
joo tamperelaisena olen siellä silloin tällön poikennut ja soitellut
osien saaminen on häneltä on haastavaa,Minarellin osat jossain varastossa ei helposti saatavissa
tein tilauksen noin 5 vuotta sitten vielä ei ole löytynyt ehkä joskus sitten tai olenko väärä henkilö

Syyskuu 07, 2015, 13:15:17 ip
Vastaus #25

sakari vesa

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 234
Onko noissa kaikissa tosiaan kaasari Bing 84/28/1001 kuten tässä. Sachs sivuja selailin, niin tuo on 125 6-vaihteisen kaasari.

Syyskuu 07, 2015, 16:36:45 ip
Vastaus #26

juha p salonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1542
viittaatko omaan ancilottiisi kun sanot että on 28mm
noita jotain kuvia katsoin niin oli 20mm:tä, varmaan oli 28mm monessa kun ranskan tekstiä lukee oli 30mm(en kyllä osaa mutta arvaan)
mäntä ohjattuna 28 on aika iso säätämisen ja ajamisen kannalta alavääntö heikkenee?
näissä asvaltti mopoissa on 28 kaikissa

Syyskuu 07, 2015, 17:37:16 ip
Vastaus #27

Kai Kivekäs

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 112
Mulla on tossa käsillä pari Ancilottin esitettä 70-luvulta:

Puromotorin A4 mv-moniste (vuodelta -77). Ancillotti 50 CR Sachs 50 6B GS moottorilla: kaasutin Bing 28 mm.

Samalta aikakaudelta tehtaan oma väriesite antaa saman tiedon kaasuttimeksi. Teho crossipelissä tuolloin 11,5 hv / 10500 rpm


Vertailun vuoksi 50 cc enskapelien tiedot:

A50: Mosa - Sachs 50 6B GS - Kaasari Dell'Orto VHB 24 AS - Teho 10 hv / 9500 rpm
AC 50: Mosa - Sachs 5S - Kaasari Bing 1/19 - Teho 6,5 hv
MC1B '75
KX125 '74
KX250 '79
YZ125 '88

https://www.facebook.com/dirtbikepunk/

Syyskuu 07, 2015, 20:19:57 ip
Vastaus #28

seppo savolainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 973
  • Osapuilleen kasassa....
Jos oikein himottaa niin myllyjä kyllä löytyy, tosin aikaslailla suolaisen hintaisia.

http://www.ebay.de/sch/m.html?item=151124629058&hash=item232fbad642&pt=Motorrad_Kraftradteile&_ssn=sachs-chef&rt=nc

Portugalissa taisivat koota viimeiset varsinaiset "Euroopan mopot", ne todelliset laatupelit.

Ennen nykyistä Minarellin AM 6 valtakautta, kopiokoneineen.

Tuolta "Pinokkiolta" olen reilun puolen tusinan verran koneita ostanut, tosin ne on katottava kuitenkin läpi.

Syyskuu 07, 2015, 21:03:21 ip
Vastaus #29

juha p salonen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 1542
Puron kanssa joskus tässä juttelin,Markku kertoi että tuli 20mm kuristus kaasariin että japanin tuotteet olis pärjänny(tiedä oliko näin)
mutta lopputulos oli että tehot nousi kun osasi sijoittaa kuristuksen oikein
jos nyt oikein muistan P6:ssa oli 13,5 ilmoittajasta riippuen(italian laihoja hevosia?)