Kirjoittaja Aihe: Muisteluita ensimmäisestä moposta  (Luettu 1167 kertaa)

Heinäkuu 26, 2019, 12:33:05 ip
Luettu 1167 kertaa

Jani Kaasalainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 541





           Kesällä 1990 menin kysymään isältä antaisiko hän 25 mk rahaa, jotta voisin ostaa mopon. Hän kysyi yhden ainoan kysymuksen: ”Onko se Tunturi?” Kun vastasin myöntävästi rahat irtosi heti tämän perusteella. Mopo oli Sport vuosimallia -75 varustettuna Pappa-Tunturin moottorilla ja Öglandin etupäällä. Mopo oli epäkuntoinen, viaksi osoittautui vettä bensatankissa. Tässä kunnossa sillä tuli ajeltua ensimmäiset harjoittelut kotipihaa ympäri (olin aiemmin ajanut vain kerran kaverin SM Solikalla ja sitten oli pakko saada heti oma menopeli).

         Vähän tämän jälkeen ostin 50 markalla osina olevan Sport-projektin, josta sai tähän oikean mallisen moottorin ja keulan. Ulkonäön suhteen oli periaatteena jostain V8-lehdestä opittu lausahdus ”Jos se ei kulje , maalaa se!”, tosin täytyy myöntää, että tähän vaikutti myös lompakon laihuus. Tällä tuli sitten ensin koluttua alaikäisenä lähiseudun pikkuteitä ja kun ikä riitti ajaa laillisesti, Sportilla mentiin pari ensimmäistä vuotta. Viimeinen vuosi ennen Ford Taunuksen puikkoihin siirtymistä meni ensin Tigerillä, lopuksi Super Sportilla ajellessa. Kilometrejä tuli noin kymppitonni vuodessa.

         Alkuun vauhtia haettiin lisää viilatun sylinterin, lasketun kannen ja tyhjennetyn äänenvaimentimen avulla, sekä rattaat tietysti vaihdettu pidempään välitykseen. Tässä kunnossa Sportti kelasi huippuja 65 km/h auton mittariin. Jossain vaiheessa putki vaihtui Mopo-Sportin  yleismallin tehoputkeen ja vakio-Bingi 16 mm Dellortoon. Ei tullut enää mitattua paljonko kulki, mutta apu oli huomattava.

        Dellortolle tehtiin imukaula polkupyörän sarvista katkaistusta mutkasta. Peltirungon takia kaasari piti viedä aika kauas rungon sivulle ja tästä aiheutui nollakeleillä jäätymisongelmaa kun kaasari oli jää- ja sohjokerroksen kuorruttama. Piti rakentaa kaasarinlämmitin. Vanhasta pölynimurista pätkä alumiiniputkea popniitillä kiinni sylinterin puhallinkoteloon ja toinen pää kaasuttajan kylkeen.

          Vaihteistoon tuli jossain vaiheessa vaihdettua 4-vaihteisen sisäkalut, mutta niin, että vain nelosen rattaat oli 4-v vaihteistosta ja muut rattaat otettiin kolmilovisesta. Varsinkin normaalia pienempi 3- ja 4-vaihteiden väli oli mukava, kun toisiovälitys tuli pidettyä ennallaan, niin että alkoivat olla melkoiset aavikkovälitykset ja mutkaisella ja mäkisellä tiellä sai olla vähän väliä pykältämässä.

        Vauhdin tuntua lisäsi yhtä puuta olevat etuiskarit, melkein yhtä jäykät takaiskarit ja usein jarrujen puute: peeaukisena piti priorisoida – kun jätti jarruremontin tekemättä säästyi rahaa viritysosiin. Hidastamisesta vastasi moottorijarrutuksen ohella kirjaimellisesti jarrukengät. Tuohon aikaan kului vähintään pari paria Säästömarketin tarralenkkareita kesän mittaan puhki pohjasta.
 
          Yhden kaverin kanssa käytiin usein kesäiltaisin naapurikunnassa Suodenniemellä härnäämässä paikallisia mopoilijoita, kun huomattiin, että siellä ilmeisesti oli vain yksi ainoa mopo, joka kulki yli neljääkymppiä. Homma meni yleensä tähän tapaan: Saavuimme Suodenniemen keskustaan ja aina kun jossain näkyi mopo, vedimme siitä urku auki ohi. Hetken päästä saimme ihmetellä autiolla kylänraitilla, että mihin ne kaikki paikalliset alkuasukkaat hävisivät. No hakemaan sitä ainoaa nopean mopon omistajaa tietysti. Lähdimme ajelemaan kotia kohti, kun alkoi kuulua infernaalinen jylinä Morini GSA-moottorin todennäköisesti täysin vaimentamattomien pakoäänien kaikuessa, kun joku isonkokoinen kaveri mustalokarisella Tiger Aqualla paahtoi meidän molempien ohi matalalentoa. Mouhijärvi-Suodenniemi nopeusmittelöiden kovavauhtisin osallistuja  oli Suodenniemeltä, mutta pistevoitto tuli reilusti Mouhijärvelle.

          Perjantai-iltaisin ikätovereiden keskuudessa suosituin harraste oli kerääntyä Kivibaariin (=Salen takana metsässä sijainnut istumiseen soveltuva muodostelma kivenmurikoita) kittaamaan keskikaljaa.  Välillä sitten ruopimaan ja keulimaan mopolla kylää ympäri ympäripäissään, rööki huulessa ja kypärä käsivarressa roikkuen. Itselläni taas oli tapana perjantaisin valjastaa uskollinen rautaratsuni hyötyajoon:

            Kolmelta iltapäivällä meni kiinni Mouhijärven paikallinen kaatopaikka, joten suunta sinne tarkastamaan onko metalliromukasaan ilmaantunut ehjiä mopon osia tai muuta myytäväksi kelpaavaa. Siltä sitten pikkuteitä oikoiseen Karkun kaatopaikalle samoin ajatuksin. Välillä kotiin tyhjentämään saalis ja sitten suunta Suodenniemen kaatopaikalle. Illalla kotiin suunnatessa tuli ehkä vielä ajeltua pari kierrosta kylää ympäri niiden em. humalaisten seurana, kun kerran ei edes ihan sataa kilomeriä ollut tullut  vielä ajeltua. Talvipakkasilla jäi Suodenniemi ja usein Karkkukin pois tältä perjantain kaatiskierrokselta. Sitten kun oli tyyliin -30 astetta ei tullut käytyä edes tuossa paikallisella kasalla, kun ei huvittanut ajaa koulumatkojen lisäksi metriäkään ylimääräistä.
« Viimeksi muokattu: Heinäkuu 29, 2019, 12:52:06 ip kirjoittanut Jani Kaasalainen »
VARAOSIA MYYTÄVÄNÄ: www.janikaasalainen.fi

Lisää varaosia myytävänä: https://www.huuto.net/haku/sellernro/1218281

Elokuu 02, 2019, 11:54:57 ap
Vastaus #1

Jani Kaasalainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 541


           Kerran tuli kaveri ehdottamaan, että lähtisin avuksi hinaamaan Tunturi Tigeriä, jonka oli ostanut Nohkuasta. Ehdotti, että mennän meikäläisen Sportilla. Todennäköisesti ajatteli, että kun oltiin molemmat kyseisessä puuhassa aloittelijoita, voidaan vaikka kaatua, eikä halunnut, että oma uudenkarhea Aqua naarmuuntuu. Lupasi ostaa tankin täyteen vaivanpalkaksi, joka kuulosti sen verran hyvältä diililtä, että suostuin.

          Todettiin, että painajakauman ja ajettavuuden kannalta on fiksumpaa, että kaveri huomattavasti isompikokoisena ajaa. Köydenpätkä mukaan ja matkaan. Tarkoitus oli pysähtyä Häijäässä Essolle (Lammisen Autoliike) ottamaan menovettä. Kaveri paahtoi menemään niin lujaa kuin moposta lähti ja huoltoaseman tullessa näkyviin koitin huutaa, että hidasta jo. Ei vaikutusta. Lähti kaartamaan vasemmalle puolelle Esson pihaan, mutta ei vieläkään hidastanut. Yritin kiljua vielä lujempaa ”Tässä ei oo jarruja!”. Ei ilmeisesti kuullut vieläkään. Pari metriä ennen bensamittareita polkaisi jarrua ja sitten löi jalat maahan. Pitkäksihän se meni.

        Mopon vauhti tyssäsi sementtirappuseen, vaan ei matkustajien. Ilmalennon päätteeksi kömmittiin pystyyn rappusten toiselta puolelta ja todettiin, että selvittiin mustelmilla. Mopokin pysyi muuten muodossaan, mutta etuvanteen rullausominaisuudet olivat hiukan kärsineet. Keskimäärin se oli oikean muotoinen, kun kolme neljäsosaa vanteen kehästä oli pyöreää niin kuin kuuluu, mutta se viimeinen neljännes oli rappusen muotoinen. Vanne kiinni keskiössä ja 90-asteen kulmassa.

           Sanoin, että saat kyllä maksaa tuon vanteen. Ennen kuin ehdin keksiä sille hintaa kaveri kaivoi lompakostaan sata markaa, summan, jolla olin tottunut ostamaan pari enemmän tai vähemmän kokonaista mopon raatoa.  Sitten hän ehdotti, että jos hän jää tänne istuskelemaan ja minä kävelen hakemaan hänen moponsa, että voidaan jatkaa matkaa. Olin äkkirikastumisen johdosta niin iloinen, ettei ehdotus haitannut. Kävelin neljä kilometriä takaisin ja hurautin Aqualla Häijääseen ja sillä sitten hoidettiin isommitta kommelluksitta hinauskeikka loppuun.

        Illalla isän Ladan perään peräkärry ja sillä Sportti kotiin. Sitten vanteenvaihtohommiin, kun oli onnesta kertynyt jo jonkinmoinen varasto varaosia.


           Tuo, että isomman kannattaa ajaa ja kevyemmän taas olla takana opittiin jo aikaisemmin ihan kantapään kautta. Ateistina meinasin jättää rippikoulun väliin, mutta kun olin tarpeeksi kuullut juttuja paljonko oli saatu rahaa rippilahjaksi, päätin kumminkin mennä. Ja tulihan siitä sen verran palkkaa, että kannatti, vaikka tuntuikin aika pöljältä siellä istua. Kyseinen kaveri asui naapurissa ja luonnollisesti pummi yleensä meikäläiseltä kyydin rippikouluun, kun ei itsellä ollut vielä mopoa (sai uuden rippilahjaksi).

        Kerran kun oltiin lähdössä seurakuntatalon pihasta kotiin päin, käsi lipsahti kytkinkahvalta ja lähtö oli astetta hätäisempi mitä oli tarkoitus. Etuvanteelle pyöräytetty Nokian Speed-Hakkapeliitta suuntasi ylös taivaisiin, takalokarin pyrkiessä kohti sitä kuumempaa paikkaa sepeliin uraa kyntäen. Montaakaan metriä ehditty edetä pelkän takarenkaan varassa, kun kaveri liukui alas Sportin erittäin tyylikkäältä vihreällä pressulla verhoillulta penkiltä ja jäi maahan istumaan. Muutamaa metriä myöhemmin oli itseni vuoro tipahtaa maahan istumaan ja katsella kun mopo jatkoi itsekseen aivan kuin näkymätön kuski olisi aikonut keulia sillä maailman ääriin. 

          Ehdin jo pelästyä, että se jatkaa tielle asti ja rysähtää jonkun auton kylkeen, mutta lopulta  Tunturi kellahti kumoon ja pyörähti vielä puoli kierrosta jalkatapin varassa. Jollain nykypäivän tupperwaremopolla kun vetäisi samalaiset piruetit, sen jälkeen pitäisi haravoida jätesäkillinen muovinsilppua maasta, mutta takavuosina oli kuskien päät puuta ja mopot rautaa.

          Mopo pystyyn ja etupyörä jalkojen väliin, sitten nykäisy sarvista – ohjaus oli taas suorassa. Muita vaurioita ei tullut. Tai ehkä naarmuja maalipintaan, mutta eihän niitä sieltä kaikkien vanhojen seasta huomannut.
VARAOSIA MYYTÄVÄNÄ: www.janikaasalainen.fi

Lisää varaosia myytävänä: https://www.huuto.net/haku/sellernro/1218281

Elokuu 02, 2019, 16:37:37 ip
Vastaus #2

Eero Nikkanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 3011
 On ekat mopotkin vielä mielessä, mutta ehkä paremmin eka ajokerta.

 En tiennyt osaavani ajaa, eikä edes aikomus ollut, mutta kun pihassa ja kylällä usein pyöri vanhemman veljeni kavereita, niin kerran muuan nappasi kainaloista Tunturin satulaan, kysyi; osaatko ajaa fillarilla ja kun nyökkäsin, niin neuvoi otteen kapuloista ja kehoitti kääntämään kahvasta kun käskee, Työnsi viereltä mopon käyntiin ja korvia myöten naama virneessä huomasin ajavani mopolla. Joku sitten nappasi kauempaa kiinni ja pysäytti hallitusti. Sama vielä takaisinpäin.  :)
 Ikää en muista, mutta varmaan jossain 5-7 välillä.

 Hyvä muisto piirtyi muistiin.

Elokuu 07, 2019, 11:53:21 ap
Vastaus #3

Martti Räisänen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 293
  • Export -66, Peugeot 103,Peugeot 104, Fram-King
 :)  Ensimmäinen ajokokemus oli Hopeasiivellä 7 vuotiaana ja tietysti siihenaikaan ensin kartanolla ja sen jälkeen jo viitostielle turistien sekaan .      Kuitenkin ensimmäinen omassa omistuksessani  oli Solifer Export sillä ensimmäisen mallin Express moottorilla. Sitten niitä tuli vielä kuumapää,thermomat ja 3 speed,Camping  DKW moottorilla joka oli kyllä paras mopo mitä olen kokenut.    Näin myös sen että Exportin kuumapää ja Thermo  oli kopio DKW stä mutta Pluvierilla oli tehty pikku muutoksia jotka tekivä moottorista vika alttiimman . Soliferissä meni välillä luisinlevyn tappi poikki ,vaihteen siirtäjän putkiniitti, ja kettingin päältämeno myös usein rikkoi sen ensimmäis mallin kytkinvaijerin vivun vauhtipyörää vasten. DKW oli vapaa näistä vioista kun luistinlevyä ei ollut, vaihteensiirtäjän putkiniitti ei ollut samanlainen ratkaisu,yms.  :embarassed:

Elokuu 09, 2019, 11:18:25 ap
Vastaus #4

Jani Kaasalainen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 541

                Mouhijärvellä ainoa paikka Pori-Tamperetien lisäksi, jossa virkavalta pitää silloin tällöin ratsiaa on Mouhijärventiellä kirkon kohdalla oleva suoranpätkä. Aikanaan mopedilla ajaessa se  kohta tuli hyvin usein kierrettyä ajamalla siinä vieressä samansuuntaisesti pienen rinteen alla kulkevaa Vanhaatietä.

              Kerran kun viiletin menemään Tunturi Sportilla Vanhantien kautta kylältä kotia kohti, siinä teiden välissä olevassa koivikossa oli joku äijä ilmeisesti polttopuuhommissa. Tämä loikki sieltä tielle ja huitoi meikäläisen pysähdyksiin. Pysähdyin katsomaan, mikä tällä on hätänä. Hän alkoi puhua:

   ”Kai tiedät, ettei tästä saa ajaa?”
    (Öö....En. Tiedätkö, että tästä saa ajaa?)
    ”Kunnanvaltuusto päätti jo aikaa sitten, että tämä kaavoitetaan kävelytieksi.”
     (Ok...Ja se liittyy tämänpäiväisiin ajoihini....Miten?)
    ”Liikennemerkkiä siitä ne ei vielä ole saanut tänne aikaiseksi tuoda...”
    (No hyvä, huomasit jo itsekin, että olit väärässä.)
     ”...mutta kerran tämä on kävelytieksi määritelty, niin saat sakot, jos jäät poliiseille kiinni!”
        (????  ?  ??!!!!!!!)
     ”Ja vakuutus ei korvaa mitään, jos ajat tässä kolarin!”
       (Hyppääkö kohta joku pensaasta ja huutaa: Olet piilokamerassa?)

        Kunneltuani hiljaisen hämmennyksen vallassa selostuksen loppuun, mutisin jotain epämääräistä, polkaisin mopon käyntiin ja jatkoin matkaa. Tällä hepulla ei voinut olla ihan kaikki muumit kanootissa, vai miten se sanonta meni, kun  kerran luuli, että liikennemerkkiä, jota ei ole olemassakaan, pitäisi totella. Sehän vaatisi, että kaikilla olisi oltava selvännäkijän lahjoja. Ooh – tunnen selvästi, että tähän kohtaan tullaan ensi viikolla pystyttämään viidenkympin rajoitusmerkki – pitääpä vähän höllätä kaasujalkaa!

            Sitä kieltomerkkiä ei muuten siinä vieläkään näy, vaikka sitä on jo neljännesvuosisata odotettu.


             Kerran meitä oli useamman mopedistin joukko pururadan parkkipaikalla koheltamassa. Ruopimassa, keulimassa ja temppuilemassa. Kun oltiin jonkin aikaa siinä möyritty, parkkipaikan ja läheisen rivitalon välissä olevassa pensaikossa alkoi rytistä ja puskat heilua, kuin pillastunut hirvilauma pyrkisi suorinta tietä meidän kimppuumme. Ei tullut laumaa pillastuneita hirviä, tuli yksi pillastunut ihminen.

          Tämä ainakin itselleni tuntemattomaksi jäänyt mieshenkilö jäi muutaman metrin päähän seisomaan asentoon, joka toi mieleen reviiritaisteluun valmistautuvan gorillan ja mulkoili meitä höyry korvista nousten. Sitten hän viittoi kädellään kohti jonkin matkan päähän pystytettyä liikennemerkkiä ja alkoi mylviä kuin hännästään hirtetty hyeena: ”MITÄ TOSSA SANOTAAN? ETTEKÖ OSAA LUKEA? PAINUKAA &&%%##££$$$$$&//  TÄÄLTÄ!”

         Kyseessä oli jalkakäytävän ja pyörätien merkki varustettuna lisäkilvellä, jossa luki ”Mopolla ajo kielletty”. Se seisoi siinä kohtaa, missä parkkipaikka loppui ja pururata alkoi. Eli siinä mihin se kuuluikin, eihän parkkipaikalle ajoa olisi järkeä kieltää, koska silloin parkkipaikasta ei olisi mitään hyötyä. Sitten se oleellisin tieto: Kukaan meistä ei missään vaiheessa ollut käynyt siellä merkin väärällä puolella.

          Ajotapojamme siinä koheltaessa olisi varmaankin voinut pitää liikenteenvaarantamisena ja sitä yhdessä paikassa pitkään päristelyä häiritsevänä ajona. Melusaastettakin varmaan aiheutettiin. Joku ajoi ilman kypärää, joku kaksi päällä. Laillisen kuntoista mopoakaan ei ollut varmaan kellään.

        Jos teki mieli valittaa olisi ollut monta syytä valittaa täysin aiheellisesti. Siitä vaan listasta valitsemaan syitä ja mitä kaikkea mahdoin vielä unohtaa mainita. Mutta kun ei. Mikään näistä asioista ei häntä kiinostanut, tai ei ainakaan niistä sanallakaan maininnut.

           Hän valitti vain ja ainoastaan sellaisesta asiasta, johon kukaan meistä ei syyllistynyt.
« Viimeksi muokattu: Elokuu 09, 2019, 11:30:12 ap kirjoittanut Jani Kaasalainen »
VARAOSIA MYYTÄVÄNÄ: www.janikaasalainen.fi

Lisää varaosia myytävänä: https://www.huuto.net/haku/sellernro/1218281

Elokuu 09, 2019, 11:48:28 ap
Vastaus #5

Mika Malinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 914
  • "I hope y'all know what I'm talkin' about"
Niin no, tämä ei ollut ensimmäinen mutta ehdottomasti paras. Solifer 4-speed joka korkeimman omakätisesti 5-speed with 65cc autisa equipped. Siinä kylillä asui entinen eläkkeelle jäänyt poliisi jolle kukaan ei vissiin kertonut että viranomaisoikeudet eivät ole voimassa kuolemaan asti. Kerran ajoin normaalisti kotoa kylille päin 60 km/h rajoituksella ehkä sitä kuuttakytä ja ukko ajaa mirafiori fiatilla rinnalle ja huutaa ikkunasta: ”Tiesitkö että mopolla ei saa ajaa noin kovaa?”. Tiesin, oletko poliisi? vastasin. ”En mutta entinen”. No, hei hei sitten ja löin kaasun pohjaan ni ukko jäi. Sitten se sama elinkautispoliisi pysähty huutamaan kun serkkupoika halusi vähän kokeilla samalla kadulla miten se solifer kulkee. ”Tiesittekö että olen poliisi?”. Joo, tuli ihan ekalla kerralla selväksi. Jos on valtuudet niin puhu, me kuunnellaan mutta muuten hei hei. Tämmöisiä entisiä tai muuten vaan wannabe poliiseja on Suomi täynnä. Eikä ne saanu kyllä ihan oikeetkaan poliisit saabilla kiinni minua. Tosin kapeat tiet ja hyvä kiihtyvyys edesauttavat toisin kuin saabbikuskia.