Täytyy Tuomon kehuista korjata yks kohta: Kolat, niitäkin on kaks. Toissatalvena vai olikohan se jo edellisenä, rouva halus oman kolan. Haettiin kaupungin rautakaupasta tai jostain. Muovikola, kuten se ensimmäinenkin mutta eri merkkiä. Sattumalta just sen mallinen ja kokonen, että syöp seinällä roikkuissaan sen toisen sisäänsä! Kuvassa näkkyy kaks eriväristä työntöputkea, ko tarkasti kattoo. Mie kollaan sillä vielä pienemmällä...
Tuomon nojakolasta ja nojalapioista tuli yks juttu mieleen. Mie välikauvella poikamiehen elämää kokkeillessain vierailin - joskus oikein yökylässä - muutamassakin lesken tai eronneen tai muuten vain yksineläjän huushollissa, missä siis lumityöt oli huushollin emännän vastuulla. Ootteko panneet merkille, miten päin nainen laittaa kolan nojjaamaan seinään? Siis toisin päin kun laittaa, on kärki vejettävä puoltoistametriä seinästä, että seisoo. Ja toisin päin riittää puol metriä tai vähemmän. Saattaa toki miespuolisissakin kolloojissa löytyä nurinkurisia, vaan niistä ei ole miulla otantaa. Ite laitan aina niinpäin, että mennee pienempään tillaan, jos nojakolaan jouvun puuttumaan.
Oikeesti, älä oo Tuomo mokseskaan, kyllä löytyy tässäkin huushollista niitä alottamista vaille valmiiksi saatettuja juttuja. Sen verran kehun kuitenkin, että jos miulla ryhtymisen kynnys lopulta ylittyy, niin aika hyvin mietittyjä on usseesti ratkasut. Jos vain ymmärrys ja ossaaminen riittää, hutiloimalla harvoin mittään teen, enkä oikein iteltäin hyväksy sellasia puolittaisia tekeleitä tai ratkaisuita.
jaakkovaakko
PS. Vielä tuli Tuomon tarinan loppuhuipennuksesta mieleen omat lapsuuvenajat. Isä korjas polkupyöriä, mopoja ja moottoripyöriä pienyrittäjänä työkseen. Melko hupakuntosilla kulkuneuvoilla meillä kulkemiset hoijettiin sillon; suutarin lasten kengät oikeinkin isän autoissa toteutui...