Kirjoittaja Aihe: Mopon rekisteröinti?  (Luettu 27583 kertaa)

Maaliskuu 20, 2015, 14:56:30 ip
Vastaus #15

Kimmo A. Saastamoinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6
Ostin alkuperäiskuntoisen Helkama Sportin syyskuussa 2012 Pohjois-Karjalasta. Mopo oli poistettu rekisteristä maaliskuussa 1999. Sain myyjältä vanhan rekisteriotteen ensimmäisen omistajan ajalta. Myyjä sanoi olevansa mopon toinen omistaja. Kirjoitimme luovutustodistuksen. Myyjä lupasi toimittaa luovutustodistuksen hänen ja ensimmäisen omistajan välisestä kaupasta, joka oli tehty syyskuussa 2011. Luotin reilun tuntuiseen tyyppiin, joka hoiti kaupan asiallisesti.

Asia unohtui, kun ei ollut aikaa puuhata mopon kanssa. Heräsin vajaan parin vuoden päästä. Laitoin myyjälle tekstiviestin heinäkuussa 2014. Hän vastasi nopeasti ja lupasi toimittaa luovutustodistuksen. Kun sitä ei kuulunut, otin uudelleen yhteyttä elokuussa ja lokakuussa ja nyt vielä tämän vuoden maaliskuussa. Myyjä ei ole enää vastannut tekstiviesteihini.

Kysyin paikalliselta K1 katsastajalta, onko mopoa mahdollista rekiströidä. Vastaus oli yksiselitteinen: Trafi edellyttää ehjää dokumenttihistoriaa eli luovutustodistus on oltava. Ilman sitä ei ole mahdollista rekisteröintikatsastaa ja rekisteröidä mopoa uudelleen. K1-katsastajan asiakaspalvelijalla ei ollut kokemusta mopojen katsastamisesta eikä po. ongelmatapauksista.

Minua kiinnostaa nyt, onko alan harrastajille kasautunut kokemusta siitä, miten tällainen tilanne kannattaa yrittää hoitaa. Jääkö mopo rekisteröimättä, jos en saa hankittua puuttuvaa luovutustodistusta vai onko rekisteröinti mahdollista jollain tavalla ilman em. luovutustodistusta? Riittääkö esim. kirjallinen selvitys tilanteesta Trafille? Tai onko olemassa hyviksi havaittuja keinoja luovutustodistuksen saamiseksi? (Periaatteessahan tilanteesta voi tehdä myös rikosolettaman. Myyjä on saattanut myydä varastettua tavaraa. Rikosilmoituksen tekeminen olisi yksi mahdollisuus. Se voisi motivoida myyjää hoitamaan asian. Se on kuitenkin ikävä tapa yrittää hoitaa näin pieni asia.)

Maaliskuu 20, 2015, 15:49:08 ip
Vastaus #16

jarkko heikkilä

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 317
Kysy traflta kenen nimissä mopo edelleen on.   Jos tämä "myyjä" ei ole tehnyt luovaria, niin ei voi myydä sitä kyllä eteenpäinkään.

Minulla kävi samalla tavalla.   Ostin nettimotosta mopon johon ei ollut papereita, mutta 10v historia ja luovarit teki myyjä.
Homma kusi kintuille, kun trafilta tuli paperi jossa mopo on toisen henkilön nimissä, vaikka kysyin konttorilta ennen ostoa, ettei tule yllätyksiä.
Soitin tälle kaverille joka nimissä mopo oli, onko se mahdollisesti pöllitty.  Ei ollut ja hän kirjoitti minulle uudet luovarit, joten ihan hyvin kävi. 

Maaliskuu 20, 2015, 17:44:29 ip
Vastaus #17

Jari Eronen

  • Vieras
Kysy traflta kenen nimissä mopo edelleen on.   Jos tämä "myyjä" ei ole tehnyt luovaria, niin ei voi myydä sitä kyllä eteenpäinkään.

Minulla kävi samalla tavalla.   Ostin nettimotosta mopon johon ei ollut papereita, mutta 10v historia ja luovarit teki myyjä.
Homma kusi kintuille, kun trafilta tuli paperi jossa mopo on toisen henkilön nimissä, vaikka kysyin konttorilta ennen ostoa, ettei tule yllätyksiä.
Soitin tälle kaverille joka nimissä mopo oli, onko se mahdollisesti pöllitty.  Ei ollut ja hän kirjoitti minulle uudet luovarit, joten ihan hyvin kävi.
Ihme homma, jos katsastuskonttorikaan huomannut mopon olevan jonkun muun kuin myyjän nimissä.
En tiedä onko hyvä vai huono asia, mutta itse olen järkiään kysynyt ostamani mopon runkonumerolla poliisilta omistajaa, sekä sitä ettei ole ajoneuvolla hakua perässä. Liekö tuokaan menetelmä aukoton vai onko Trafilla joku salainen rekisteri. Ainakin poliisi on vakuuttanut joka kerta kysyttäessä, että heillä on samat tiedot kuin Trafilla, itse asiassa he hakevat Trafilta rekisteritiedot, ehkä niin.

Summasummarum, kaupat kannattaa aina tehdä omistajan kanssa ja antaa hänelle rahat, toisaalta toisen omaisuutta on arveluttavaa mennä myymään, ja kun myy jotain, kantsii myydä vain sellaiselle ostajalle, jolla on rahaa. (vanha kauppaopiston viisaus)

Maaliskuu 20, 2015, 18:22:48 ip
Vastaus #18

Mika Toppinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 124
Mopon runkonumerolla voi Trafilta kysyä, onko mopo ollut rekisteröitynä vuoden 1997 jälkeen. Jos on, Trafiin on merkattu mopon silloinen omistaja, jolta tosiaan tarvitaan luovari.

Jos on ollut vain vakuutuskilvissä, siis ei ole ollut ajossa vuoden 1997 jälkeen, silloin ei rekisteröinnissä tule mitään ongelmia.

P.S. Käräjäoikeudelta voi pyytää oikeuden mopon omistukseen hankalissa tapauksissa. Toinen tapa on hommata runko, jonka numerosta ei ole trafilla tietoakaan ja vaihtaa se mopoon.

Maaliskuu 20, 2015, 20:53:00 ip
Vastaus #19

Jari Vanhanen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 334
Eikös -95 loppuneet vakuutuskilvet, eli sen jälkeen pitää olla mopossa katkeamaton luovutuskirjaketju tai rekisteriote viimeiseltä omistajalta.
Katsastuskonttorilta kannattaa kysyä ,monta vuotta pitää löytyä omistussuhdetta, jos rekisteröi sellaista mopoa ,josta katsastuskonttori ei löydä runkonumeron perusteella ko. mopoa.
En tiedä pitääkö trafilta vielä etsiä erikseen,vai riittääkö kats.konttorin haku. Aiemmin trafilta pystyi saamaan paperin, runkonumeron perusteella ,maksua vastaan, että löytyykö mitään.
http://www.kilpipaja.com/paja/Mopo.html
< -83 Raisu
     Samoha

Maaliskuu 20, 2015, 21:04:25 ip
Vastaus #20

Kari Vähäkainu

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 5344
  • Soiva kunta
Viimeistään 95 piti mopo olla rekisteröity. Trafilta löytyy rekisteritiedot vuodesta 2002 eteenpäin, sitä vanhemmista asioista ei tietoa. Näin katsastuskonttorilla sanottiin kun Hopperista kyseltiin tietoja.
Jos jokin osuu tuulettimeen se ei leviä tasaisesti

Maaliskuu 20, 2015, 22:14:40 ip
Vastaus #21

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2809
  • Take a Break
en sataprosenttisesti muista kaikkia yksityiskohtia, mutta esimerkkinä Saarijärven romppeilta ostettu Tunturi Tiger - raato. Kävi ilmi että on ollut nyky-rekisterissä ja viimeeksi rekisteröity omistaja löytyi Suoneenjoelta. Kyseinen omistajaperhe ei suostunut kirjaamaan luovaria suoraan minulle vaan kehotti kääntyä rompemyyjän puoleen. Noh, eihän sitä naamaa muista taikka löydä enää 5 vuoden jälkeen joten poissuljettu vaihtoehto.

Närpiön katsastaja toimii yksityisenä ilman sitä valtionkonttorin siivoojasta-johtajaksi-hierarkia-perinnettä ja osasi kertoa että näillä 6 ja 10 vuoden säännöillä kaikki tällainen on pikkujuttu. Trafilla ihan selvät ohjeet miten rekisteröidä paperiton ajoneuvo. Myös jos aikaisemmat omistajiksi rekisteröidyt henkilöt kieltäytyvät ottamasta kantaa. Myös Kristiinankaupungin valtionkonttorilla kääntyivät asiallisesti noudattamaan Trafin kirjallisia ohjeita vaikka "neuvolassa" huusi joku akka kännykkään ihan jotain omia mielipiteitä... Kilvet kiinni lähti silloin sekä Tunturi Break että Suzuki PV konttuurin pihasta.
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Maaliskuu 20, 2015, 23:35:40 ip
Vastaus #22

Tällasta sattuu.

Oliskin näin helpoo oikeesti.
< -83 Raisu
     Samoha

Maaliskuu 20, 2015, 23:55:35 ip
Vastaus #23

Joo, en oikein usko, että nykyrekkarissa ollutta mopoa kilpiin ilman rekisteriin merkatun omistajan luovaria... Tasan sama käytäntö nykyään, kuin esimerkiksi autoissakin.

Maaliskuu 21, 2015, 04:22:24 ap
Vastaus #24

Rainer Grandell

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 2809
  • Take a Break
Asiakirja joka kumoaa / täydentää / noudattaa Trafin omia ohjeita on aina pätevä. Oli "myyjä" sitten tavoittelematon, elävä tai kuolinpesä, tai mikä vaan niin ohjeiden mukaan mennään.
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 21, 2015, 04:31:26 ap kirjoittanut Rainer Grandell »
PUCH; Dakota-73 Monza-77 Alabama-66 Magnum-82 TUNTURI; SPORT63/70/72/73/75/76 SUPERSPORT 77-83 Tiger&Break "paljon" Husqvarna/Crescent/Monark "paljon"

Maaliskuu 21, 2015, 14:43:18 ip
Vastaus #25

Kimmo A. Saastamoinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6
Kiitos kommenteista. En epäile aidosti, että myyjä olisi varastanut Helkaman. Jo pelkästään se, että hänellä oli vanha rekisteriote, viittaa rehellisyyteen. Syitä asioiden hoitamatta jättämiseen voi olla monenlaisia tavanomaisesta saamattomuudesta monenlaisiin terveysongelmiin.

Pitänee yrittää vielä lähestyä kirjeitse myyjää. Ja jos se ei tuota tulosta, niin seuraava vaihtoehto lienee sitten yrittää tavoittaa vanhaan rekisteriotteeseen merkitty ensimmäinen omistaja, joka oli käsittääkseni jo varsin vanha mies, ja koettaa saada häneltä luovutustodistus.

Toisen rungon etsiminen tai mopon myyminen ostajalle, jolla on sopiva runko, on tietysti yksi vaihtoehto. Helkama Sportin rungon löytäminen saattaa tosin olla työlästä. Ja mopo on niin alkuperäiskuntoinen yksilö (oikeastaan vain alkuperäiset työkalut puuttuvat), että olisi sääli yrittää myydä se varaosina. Toki sen voi myös säilyttää ilman rekisteröintiä tai lahjoittaa joskus johonkin museoon, jossa ei tarvita tieliikennöitimahdollisuutta.

Tulipahan taas muistutus siitä, että on asioita, joissa kannattaa pitää nollatoleranssi.

Maaliskuu 24, 2015, 19:29:33 ip
Vastaus #26

Juha Torala

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 184
Autojen kohdalla päti joskus sääntö, että jos on ollu vähintään 10V poissa rekisterissä, ja on itse omistanu auton vähintään 10 vuotta, niin sen saa omiin nimiin, kun kaksi todistajaa allekirjoittaa todistuksen missä sanotaan että se on ollu sinun omistuksessa viimeiset 10V.
Tiedän koska yhtä paperitonta ja perunkirjoituksista puuttuvaa tähtiperä corttiinaa taistelin omiin nimiini 2000 luvun alussa.
Eikö tälläistä mahdollisuutta enää ole? Vai eikö vaan toimi mopojen kohdalla

Toki ensi pitää käydä konttorilta tai poliisilta kyselemässä ettei ole varastettu, muuten voi joutua syytetyksi :)
« Viimeksi muokattu: Maaliskuu 24, 2015, 19:36:55 ip kirjoittanut Juha Torala »

Maaliskuu 24, 2015, 20:25:39 ip
Vastaus #27

Mika Toppinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 124
Kannattaa selvittää asia perinpohjaisesti ennenkuin menee esimerkiksi vaihtamaan runkoa mopoon. Minä soittaisin mopon rekisterissä olevalle omistajalle ja selvittäisin asian hänen kanssaan asiallisesti keskustellen. Jos ei pääse paikan päälle pyytämään papereita, laittaa kirjeessä mahdollisimman valmiiksi täytetyt paperit palautuskuorineen ja palautuspostimerkkeineen pienen vaivanpalkkion kera.

Uskoisin kyllä, että saisit tuolla tavalla viralliset luovarit mopoosi.

Maaliskuu 25, 2015, 18:01:34 ip
Vastaus #28

Kimmo A. Saastamoinen

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 6
Numerotiedustelusta/väestörekisteristä selvisi, että rekisteriotteeseen merkitty ensimmäinen omistaja on kuollut eli puuttuvaa luovaria ei voi saada.

Maaliskuu 25, 2015, 20:43:00 ip
Vastaus #29

Juha Torala

  • *
  • Jäsentiedot Poissa
  • Viestejä: 184
Mulla oli sama juttu tuon mun cortiinan kans. Se mopohan on ollu yli 10v poissa rekisteristä niin mun mielestä kannattais harkita tuotakin konstia, mikäli se mahdollisuus on vielä olemassa. Olisko se ollu edellisen omistajan nurkissa sen 10v?

Toinen vaihtoehto meni jotenkin niin että se pitäis lisätä jälkikäteen kuolinpesään/perunkirjoituksiin, ja sitten perikunta tekee sulle luovarin. Tämä ei välttämättä ole kovin yksinkertaista.